Kasvishovi liittyi Patu-ketjuun

Oululainen Kasvishovi Oy on liittynyt valtakunnalliseen Suomen Palvelutukkurit Oy:n tukkukauppaketjuun. Liittymisen myötä Palvelutukkurit kasvaa yhdeksän tukkuliikkeen ketjuksi.

– Molemmat osapuolet ovat erittäin tyytyväisiä ratkaisuun. Kasvishovin vahva asema Pohjois-Suomessa antaa molemmille osapuolille hyvät mahdollisuudet jatkaa kehittyvää valtakunnallista lähitukkuri toimintaa, toteavat toimitusjohtaja Erkki Särkelä Suomen Palvelutukkurit Oy:stä ja toimitusjohtaja Tuukka Puhakka Kasvishovi Oy:stä.

Ketjun palvelualue kattaa näin koko Suomen. Liittymisen myötä Kasvishovin tuotevalikoima laajenee mm. laadukkailla Patu-tuotteilla.

Palvelutukkurit on yksi viidestä valtakunnallisesta HoReCa sektorin tukuista. Sen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 90 miljoonaa euroa ja sen omistavat paikalliset tai alueelliset elintarviketukkurit, jotka päättivät yhdistää voimansa vuonna 1997.

Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen tuoretukkuliike ja elintarvikkeiden tuottaja, joka välittää pohjoissuomalaisten tuottajien tuotteita ja kasviksia vähittäiskauppoihin ja suurkeittiöihin.

Kasvishovi Oy on voimakkaasti panostanut lähiruuan esilletuomiseen samoin kuin koko Palvelutukkurit ketju.

Kasvishovi on vuonna 1987 perustettu perheyritys, jonka toiminta oli aiemmin Oulun Marjamakasiinin nimellä. Oulun Marjamakasiini perustettiin jatkamaan Hätälä Oy:n 1930-luvulla aloittamaa marja- ja torikauppaa.

Lue lisää Kasvishovista: ”Kasvishovi kiirehtii palvelemaan Pohjois-Suomea” -artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomat -lehden numerossa 7/2008

Klikkaa ja lue Kasvishovista

Lue lisää Palvelutukkureista: ”Patu palvelee suurkeittiöitä” -artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomat –lehden numerossa 2/2008.

Klikkaa ja lue Palvelutukkureista ja Kanta-Hämeen tuoretuotteesta.

Digitaalisen näköispainoslehden hinta on 5 €, jonka voit turvallisesti maksaa verkkopankilla tai luottokortilla.