Puutarha-Sanomien kansikilpailussa oli aktiivinen osanotto. Vastauksia tuli 2015 kappaletta, ja niistä valtaosa oli netin kautta annettuja ääniä. Kansikilpailuun vastanneiden kesken arvottiin kahden hengen kylpylämatka Viroon. Onnetar suosi Sari Rinto-Erkkoa Seinäjoelta. Hän työskentelee Seinäjoen kukkatoimituksessa.
Puutarha-Sanomien parhaimmaksi kanneksi valittiin viime syyskuussa julkaistun lehden (8/2010) kansi. Siinä tyrnäväläinen Heikki Markus esittelee nostovalmiita siemenperunoita. Ääniä kansi sai 298 kappaletta.
– Tämä Markuksen kuva on ollut toimituksenkin mielestä paras. Kuvaa otettaessa ukkosmyrsky oli nousemassa taivaalle, mikä näkyy selvästi. Viljelijä hymyilee positiivisesti. Jopa hänen hattunsa ja hävitetyn varsiston ruskea väri sointuvat. Tässä kuvassa kaikki natsaa, toteaa päätoimittaja Jouko Tikkanen.
Kannen pienissä kuvissa on Helsingin keskustan uusitun Stockmannin tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto, joka kertoo juuri avatusta puolen hehtaarin ”Herkusta”. Toisessa pienessä kuvassa on haminalainenJarmo Pousi, joka jutussa kertoo rakastavansa salaatteja. Kolmannessa vinjetissä on sodankyläläinen Lauri Ukkola kaskinauriiden kera, ja hänen taustallaan on Sattasvaara.
– Puutarha-Sanomissa on juttuja koko ketjusta, viljelijästä vähittäiskaupan tiskiin. Juttuja tehdään tasapuolisesti eri puolilta Suomea ja eri tuotantosuunnilta. Kun pyrimme aina löytämään jutuissa ihmisen ja hänen tarinansa, kiinnostaa se muitakin yrittäjiä, vaikka tuotantosuunta ei olekaan sama, toteaa Tikkanen toimituksen linjasta.
Jutuissa uusinta viljelytekniikkaa
Toiseksi – 248 äänellä – tuli heinäkuussa 2007 julkaistun numeron (7/2007) kansi. Sen pääkuvassa ravintoloitsija ja näyttelijä Satu Silvo ylistää kotimaisia kasviksia. Jutussa esitellään hänen kasvisravintolansa Silvoplee, joka on Helsingin Kalliossa.
Kannen pikkukuvassa on ahvenanmaalainen Kristian Karlsson, joka kertoi silloin alkuvaiheessa olleesta omenan ja päärynän tiheäviljelystä. Toisessa pikkukuvassa on kurkkuja ja jutussa kerrotaan suljetun kasvihuoneen antavan hyviä satoja, ja haastateltavana on mm. Hannu Varpio Orimattilasta. Kolmannessa pikkukuvassa on sipulia, ja juttu kertoo maailmanluokan sipulifarmarista eli siilinjärveläisestä Pekka Vehviläisestä.
Niukasti kolmannelle sijalle jäi toukokuussa 2010 julkaistun numeron (5/2010) kansi , joka sai 239 ääntä. Siinä oululainenTuire Mankinen Aleniuksen puutarhalta kertoo kesäkukkakaupan käyvän hyvin. Pikkukuvassa äänekoskelainen Taisto Poikonen kertoo ruokohelpistä. Nettipalvelussa (www.puutarha-sanomat.net/videot) on viime vuoden toukokuussa kuvattu video tämän energiakasvin korjuusta.
Videoklipit täydentävät
Kannen toisessa vinjetissä on nippuporkkanaa, ja juttu vie Puutarha-Sanomien hevi-kouluun, jota julkaistiin liki jokaisessa viime vuoden numeroista. Kolmannessa kuvassa Jari Matinolli istuttaa perunaa toukokuun 14. päivänä Tyrnävällä ja lämpötila oli 29 astetta. Toukokuun lämpöaalto jo enteili, miten kuuma kesä vuonna 2010 tulee. Myös Matinollin vauhdikkaasta istuksesta on videoklippi nettipalvelussa.
Neljänneksi tuli toukokuussa 2009 julkaistun numeron (5/2009) kansi , jossa haukivuorelainen Lasse Rautiainen työporukoineen istuttaa rapeaa salaattia. Tämä kansi sai 222 ääntä eli se jäi vain 17 ääntä kolmannesta sijasta.
Kannen vinjetissä on kuva epätavallisen hyvästä ruokakaupasta, joka jutussa osoittautuu K-supermarket Mankkaaksi. Toisessa vihjekuvassa on suonenjokelainen Veikko Raivio, joka raivaa uudistuksia mansikan ja vadelman viljelyyn rakentamalla tunneleita ja käyttämällä jatkuvasatoisia lajikkeita. Kolmannessa vinkissä on kotkalainen Mia Koivulehto pelargonioineen.