Heimosen Puutarha Oy on Vuoden Maatila 2010

Vuoden Maatilaksi 2010 -kilpailun voittajaksi valittiin kuopiolaisen Sami Heimosen luotsaama Heimosen Puutarha Oy. Tänä vuonna kaikkien palkittujen yritysten toiminnassa korostui erityisesti työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen panostaminen, yrityksen määrätietoinen johtaminen ja selkeä toimintaa ohjaava strategia.

Kolmannessa sukupolvessa Kuopion Riistaveden Ryönän kylässä toimiva Heimosen Puutarha Oy on kehittynyt 1940-luvulla perustetusta kukkakaupasta taloudeltaan vakavaraiseksi, toimintatavoiltaan edistykselliseksi yritykseksi. Heimosen Puutarha työllistää yrittäjien itsensä lisäksi viisi henkilöä ja keväisin sesonkiaikoina parhaimmillaan 15 henkilöä. Toimitusjohtajana ja pääomistajana on vuodesta 2007 toiminut Sami Heimonen. Myös Samin veli Jaakko työskentelee yrityksessä, ja vanhemmat Perttija Eeva-Kaarina ovat edelleen mukana toiminnassa.

Yrityksen toiminnassa on pidetty kirkkaana mielessä ydinliiketoiminta eli keskittyminen ruukku- ja ryhmäkasvientuotantoon. Erikoistumalla selkeästi ruukku- ja ryhmäkasvien tuotantoon yritys on kasvanut menestyväksi maaseutuyritykseksi. Liiketoimintaa ohjaa strategia, joka ulottuu kaikkiin yrityksen toimintoihin. Tarkasti suunnitellut prosessit ovat korostuneesti asiakaslähtöiset ja niitä seurataan kattavasti. Vertailutietoa hankitaan myös kansainväliseltä tasolta. Markkina-alue ja kohderyhmä on rajattu selkeästi 200 kilometrin säteelle.

Vuodesta 2007 lähtien Sami on jatkanut puutarhan toimintaa samalla strategialla eli keskittyen edelleen ruukku- ja ryhmäkasvien tuotantoon. Asiakkaiden pyynnöstä pääasiallisen toiminnan lisäksi Heimosen Puutarha kasvattaa myös vihanneksia ja maustekasvien taimia, mutta näiden osuus on vähäinen. Leikkokukkien viljely päättyi kymmenen vuotta sitten.

Investoinneista huolimatta yritys on säilyttänyt jatkuvasti positiivisen tuloksen, ja viimeisten viiden vuoden aikana liikevaihto on jopa kaksinkertaistunut.

Kilpailun järjestävät ProAgria Keskusten Liitto ja Innovation Networks Oy. Yhteistyökumppaneita ovat Elintarviketeollisuusliitto ETL, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Tapiola-ryhmä. Näille kaikille laatu ja kilpailukykyinen toiminta ovat keskeisiä menestystekijöitä organisaatioiden omassa toiminnassa. Kilpailu toteutettiin Laatuketjun hankkeena.

Puutarha-Sanomat -lehden numerossa 4/2008 on ”Kesäkukkien tuotanto perustuu sopimuksiin” -artikkeli Heimosen Puutarhasta. Voit ostaa lehden digitaalisena näköispainoksena alla olevasta linkistä.

Klikkaa ja lue Puutarha-Sanomat nro 4/2008