Hellekesä kasvatti jättikurpitsoita

Viime kesän lämpimyys riitti kasvattamaan jättikurpitsoita Amerikan malliin. Miika Mäntyniemi kasvatti Suomen suurimman kurpitsan Porvoon kaupungin vuokrapalstalla. Painoa kurpitsalle kertyi 333,8 kiloa.

Jättikasvisten kasvatuksen suosio ja taito ovat lisääntyneet Suomessa rivakasti. Lokakuun alussa ratkottiin Ruotsinpyhtään Ruukissa Suomen mestaruuksia. Mäntyniemen jälkeen toiseksi oranssisten kurpitsoiden sarjassa tuli keravalainen Kaarina Rinne 319 kilon Sepi-niminellä kurpitsalla.

Vihreiden kurpitsoiden sarjassa voitto meni kärköläläiselle Maija Karviselle, jonka Welho-niminen kurpitsa painoi 325,3 kiloa.

Kaarina Rinne kertoo, että jättikurpitsa voi levittää lehdistönsä 50 neliön alalle. Se on varsinainen juoppo, sillä yksi kurpitsakasvi tarvitsee vettä 1000 litraa viikossa. Muutama päivä SM-kisojen jälkeen ilmestyi iltapäivälehteen itähelsinkiläisen Erkki Takkusen hirmu, joka painoi 356,4 kiloa eli se ylitti Miika Mäntyniemen voittotuloksen 22 kilolla.

Takkunen selittää, että kurpitsaa ei saatu ajoissa SM-kilpailuihin, kun kuusi miestä ei jaksanut sitä nostaa.
– Myöhemmin se nostettiin yhdeksän miehen voimalla punnitukseen.

Keravalaiset miehet olivat vahvempia, kun neljä miestä riitti nostamaan Sepi-kurpitsan peräkärrylle. Se ei kuitenkaan ollut helppoa.

Juttu jättikurpitsoista on Puutarha-Sanomat lehden numerossa 9/2010 ja Oma PIHA -lehden numerossa 6/2010. Voit tilata lehden oikean palkin linkistä tai puhelimitse 010 387 0880 (ark. 9–15)

tai lukea Puutarha-Sanomat -lehden digitaalisena näköispainoksena 5 euron verkkomaksulla alla olevasta linkistä.

Lue Puutarha-Sanomat nro 9/2010 tästä

tai Oma PIHA -lehden digitaalisena näköispainoksena ilmaiseksi, jos olet Oma PIHAn kestotilaaja alla olevasta linkistä.

Lue Oma PIHA nro 6/2010 tästä

Katso video tästä