Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila peräänkuuluttaa vastuullisuutta julkisiin ruokahankintoihin.
– Olen tyrmistynyt tiedoista, että julkisissa ruokapalveluissa käytetään pääosin tuontiraaka-aineita. Hankintalaki ei estä kotimaisten tuotteiden käyttöä. Kyse on enemmänkin lain tuntemuksesta sekä kuntapäättäjien asenteista ja tahdosta, toteaa ministeri Anttila.
Suomessa tarjoillaan julkisissa ruokapalveluissa 440 miljoonaa ateriaa vuodessa ja hankintoihin käytetään vuositasolla noin 300 miljoonaa euroa. Kuntien ruokahankinnoista vastaavilla virkamiehillä ja luottamushenkilöillä on todella suuri vaikutusmahdollisuus koko kansantalouteen.
Ministeri Anttila muistuttaa, että julkisissa ruokahankinnoissa vastuullisin valinta on lähiruoka, sillä se lisää alueen elinvoimaisuutta ja työllisyyttä, parantaa ruokapalveluiden laatua ja edistää paikallista ruokakulttuuria. Samalla myös ruokaturvallisuus paranee ja ruokaketjun läpinäkyvyys lisääntyy.
Hankintalaki mahdollistaa vastuullisen ruuantuotannon kriteerien ottamisen valintojen perustaksi. Kilpailuttamisessa voidaan täysin laillisesti painottaa kokonaistaloudellisuutta, tuotteiden laatua, turvallisuutta ja ympäristövaikutuksia. Hankintaperusteisiin voidaan määritellä vaatimuksiksi esimerkiksi leivän ikä, mahdollisuus käyttää pakastettuja marjoja ilman kuumennuskäsittelyä tai aikaa perunan kuorimisesta toimittamiseen. Hankintalaki mahdollistaa myös sesongin tuotteiden hankkimisen kilpailutuksen ulkopuolelta teemaviikkojen aikana.
– Kysymys on vain tahdosta ja taidosta hankkia lähiruokaa, sanoo Anttila.
Ministeri Anttila toteaa, että ulkomaalaisten vakuumipakattujen perunoiden käyttö ruokapalveluissa on hyvin lyhytnäköistä myös suomalaisen ruokakulttuurin kannalta. Julkisilla ruokapalveluilla on suuri vaikutus lasten ja nuorten ruokatottumuksiin.
– Kouluateria on monelle nuorelle päivän ainoa lämmin ateria, eikä ole lainkaan yhdentekevää millaista, missä ja miten tuotettua ruokaa kouluissa tarjoillaan.
Anttilan mukaan kotimaisia tuotteita ja lähiruokaa tulee suosia entistä enemmän myös kotitalouksissa. Laman torjunnassa pienillä teoilla on suuri työllistävä vaikutus. Jos jokainen suomalainen käyttäisi sata euroa kuukaudessa enemmän kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, toisi kysynnän kasvu vuositasolla satatuhatta uutta työpaikkaa.
Uudessa Puutarha-Sanomain (7/2009) on käsitelty kuntien ruokapalvelua. Esimerkkikuntana on Lieto, jonka ruokahuoltopäällikkö Helvi Hyrynsalmi on haastattelussa. Lehdessä käsitellään myös valtioneuvoston linjausta jutussa ”Kestävät hankinnat ruokalautaselle”.
Voit tilata lehden asiakaspalvelustamme puh. 010 378 0880 tai…
… lukea Puutarha-Sanomat -lehden digitaalisena näköisversiona www.lehtiluukku.fi -palvelusta, tässä linkki: Puutarha-Sanomain digitaaliset näköislehdet