Helsingin Tukkutorilla on lupaava tulevaisuus

Helsingin kaupungin Tukkutori Hermannissa juhli viime torstaina 75-vuotista historiaansa. Limettikakkua syötiin myös investointeja lupaavan tulevaisuuden puolesta. Syksyinen juhlapäivä oli sateinen, mutta Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori piti alueen mahdollisuuksia aurinkoisina.

Helsingin kaupunki haluaa kehittää Tukkutoria niin, että se palvelee rakenteilla olevaa Kalasataman asuinaluetta. Ympärille rakennetaan asuntoja noin 15 000 asukkaalle. Juhlapuhuja, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kertoi, että Tukkutorin tulevaisuuden turvaa valmisteilla oleva kaavamuutos, joka mahdollistaa uudisrakentamisen.

– Suunnitelmissa on rakentaa alueelle uusi moderni pakastamo ja tuotantotiloja, jotka tyydyttävät yritysten ja elintarvikevalvonnan kasvavia vaatimuksia. Lisäksi nykyistä noutotukkupihaa kehitetään niin, että alueesta tulee entistä vetovoimaisempi ja monipuolisempi, Sauri kaavaili.

Taulavuori toivoo rakentamisen pääsevän vauhtiin jo ensi vuonna, jos kaava saa sinetin kuluvan syksyn aikana.

Tukun käytöstä vapautuu historiallisin osa, entinen teurastamo, vähittäismyynnin ja ravintoloiden käyttöön. Sauri visioi siitä Hermannin urbaania keittiötä ja olohuonetta, jossa kuluttajat voivat asioida ja viihtyä. Kuluttajia palvelee jo kymmenen yritystä. Joukossa on lihatalojen ja leipomoiden tehtaanmyymälöitä, ravintoloita, viinikellari ja juhlapalveluita.

Teurastamosta eineskeittiöksi

Tukkutorin 17 hehtaarin aluetta on kuluneiden 75 vuoden mittaan kehitetty kulloistenkin tarpeiden mukaan. Nykyään noin 70 prosenttia arvioidusta yli 400 miljoonan euron liikevaihdosta tulee elintarvikkeista, loput kukkamyynnistä. Pelkästään pakastamon kautta kulkee vuosittain noin 30 000 tonnia elintarvikkeita. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat, ravintolat ja ruokapalveluyritykset.

Perinteinen varastotoiminta on vähenemään päin ja yritykset ovat suuntautuneet palvelemaan pääkaupunkiseudun elintarvike- ja kukka-alan yrityksiä. Tukkutorin keskeisen sijainnin vuoksi erikoistuotteiden ja puolivalmisteiden kuljetukset toimivat. Myös monet kansainväliset elintarvikkeiden maahantuojat ovat löytäneet Tukkutorilta liikepaikan markkinoiden läheisyydessä.

Helsingin Tukkutori perustettiin vuonna 1933 kaupungin teurastamona. Kaupungin päättäjät olivat pitkään etsineet sopivaa paikkaa, jonne silloisten uusien hygieniavaatimusten mukaisesti voitaisiin perustaa teurastamolaitos sekä maaseudulta tuotavien kotieläinten että kaupunkilaisten oman karjan teurastusta varten. Mallia uudelle laitokselle haettiin Tanskasta ja Saksasta. Alueelle valmistuivat Euroopan moderneimmat teurastus- ja lihankäsittelytilat. Teurastus jatkui vuoteen 1992 saakka.

Lähitonteille perustettiin yksityisiä lihanjalostamoita ja aluetta alettiin kutsua kaupungin ”läskilaaksoksi”. Tarinan mukaan hajut eivät olleet aina miellyttäviä, kun teurastamon ihraa keitettiin jalostettavaksi.

Aamukolmesta iltaan

Vuonna 1953 Tukkutorille valmistui nykyinen viisikerroksinen pakastamo. Viisi vuotta myöhemmin Puutarhaliiton ja MTK:n aloitteesta kaupunki laajensi toimintaa avaamalla tukkumyyntialueen vihannesten ja kukkien myyntiä varten. Tukkutori oli silloin koko maan tärkein elintarvikkeiden hankintakanava. Torilla kohtasivat varhain aamulla maaseudun viljelijät, kaupungin kauppiaat ja ravintoloitsijat.

Taulavuori kertoi kuulleensa alueen vanhoilta työntekijöiltä, että tukkutorilla nähtiin aikamoisia ryntäyksiä, kun torivalvojan pilli vihelsi kaupankäynnin alkaneeksi kello seitsemältä aamulla. Rytäköissä tiedetään yhden ihmisen kuolleenkin.

Nykyisin torin toiminnat alkavat aamuvarhain, ensimmäiset kaupat tehdään jo aamukolmelta.