HK Ruokatalon Via-valmisruuat ja suurkeittiöille tarkoitetut Kasvis Gallerian marjaa ja suklaata sisältävät Bavaroisetangot voittivat Vuoden Tähtituote 2008 -kilpailun. Kilpailun järjestää vuosittain Elintarviketeollisuusliitto. Voittaja julkistettiin elintarvikealan ammattilaistapahtuman Elintarvikepäivä 2008 yhteydessä tiistaina.
Vähittäiskauppasarjassa kunniamaininnan sai Kalajalostetehdas V. Hukkasen Kalaneuvos Uunilohifileet ja suurkeittiösarjassa Ruoka-Saarioisen tuorekeittosarja.
Kilpailussa tärkeimmät valintakriteerit olivat innovatiivisuus ja laaja kaupallistettavuus. Tänä vuonna raati arvosti erityisesti innovaatioita, jotka helpottavat ruuanvalmistusta kodeissa ja suurkeittiöissä, ottavat huomioon terveellisyyden sekä mahdollistavat monipuolisia käyttötapoja. Aistinvaraista laatua raati piti peruslähtökohtana.
Via-valmisruokasarjassa raati arvosti tuotesarjan ympärille muodostettua kokonaisuutta. Tuotteissa on huomioitu herkullisuus, terveellisyys ja teknologinen innovaatio. Kasvis Gallerian Bavaroisetangoissa kiiteltiin kotimaisten marjojen tyrnin ja mustaherukan käyttöä uudella tavalla ja pakkaustapaa, joka tuottaa mahdollisimman vähän jätettä.
Kilpailuun osallistui 35 tuotetta tai tuotesarjaa eli kaikkiaan 71 yksittäistä tuotetta. Vuoden Tähtituote -kilpailu täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Vuonna 1988 ilman sarjajakoja pidetyn ensimmäisen kilpailun voittaja oli Paahtopaisti á la Atria. Pakkasmarja Oy:n hillomarjat ja Marja Puree! ovat myös voittaneet kilpailun.
Tänä vuonna raatiin kuuluivat Sirpa Sarlio-Lähteenkorva Sosiaali- ja terveysministeriöstä, tuotekehityspäällikkö Kirsi Asposalo Antell Cateringista, toimialajohtaja Ari Grönroos Tekesiltä, keittiömestari Pipsa Heismaa Tasavallan presidentin kansliasta, puheenjohtaja Ilona Kaartinen Elintarvikeylioppilaiden yhdistys Lipidista, tuottaja, ruokatoimittaja Sanna Miettunen Iltasanomista, tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä Kuluttajatutkimuskeskuksesta, johtaja Maija Peltola Elintarviketeollisuusliitosta, kaupallinen johtaja Jussi Tolvanen Tradekasta ja toimitusjohtaja Rami Veranen A.C. Nielsen Finlandista
Raati perusteli Via-valmisruokien voittoa vähittäiskauppasarjassa seuraavasti:
– Via on ammattitaidolla rakennettu kokonaisuus, jossa on monenlaista innovaatiota. Pakkaus on hyvännäköinen ja se sisältää uutta teknologiaa. Viassa yhdistyy herkullisuus ja terveellisyys. Tuote on uudenlainen premium-luokan valmisruoka, joka tarjoaa nopeasti valmistettavan makuelämyksen ja houkuttelee uusia käyttäjäryhmiä.
Raati perusteli suurkeittiosarjan voittanutta Kasvis Galleria Oy:n Bavaroisetankoja seuraavasti.
– Bavaroisetangot ovat uudenlainen oivallus: tuote on pakattu kevyeen helposti käyttöön otettavaan putkeen, josta voi luovuutta käyttämällä valmistaa monenlaisia kauniita jälkiruokia. Tuote sopii hyvin edustuskeittiöille sekä pienen henkilökunnan keittiölle. Maut ovat herkullisia, koostumus on samettinen. Bavaroisetangoissa kotimainen marja on jalostettu erinomaisesti.