Puutarha-Sanomissa tutkimuksen saavutuksia

Uusi Puutarha-Sanomat lehti (nro 9/2007) ilmestyy torstaina. Siinä on jälleen kerran väkevä tietopaketti puutarhatuotannosta ja markkinoista. Lehdessä kerrotaan, että MTT:n Puutarhatutkimus on ottanut tutkimusohjelmaan päärynän ja luumun. Bioenergian tuotantokasveina voivat olla maissi ja yllättäen perennat.

– Puutarhatutkimus elää kiihkeää aikaa ja ilmastonmuutos antaa sille vielä lisähaastetta. Ilmasto muuttuu sellaista tahtia, että ihmisten mieli ei pysy mukana, sanoo professori Risto Tahvonen MTT:stä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen puutarhatutkimus on toiminut Piikkiössä jo 80 vuotta. Se on laajentunut peltokasviryhmällä. Nyt myös Sokerijuurikkaan tutkimuskeskus on siirtymässä vuodenvaihteessa Piikkiöön MTT:n ja Tuorlan maaseutuoppilaitoksen yhteyteen.

Piikkiössä on tutkimustoiminnan alusta alkaen haettu ilmastoomme sopivia omenalajikkeita.

– Omena on nyt pääosin tutkittu. Tuloksena ovat uudet lajikkeet ja hillittykasvuisten perusrunkojen käyttö. Suomessa on nyt uskomattoman maukkaat lajikkeet, toteaa Tahvonen ja maistattaa Sandraa, joka haastattelijankin mielestä peittoaa ulkomaiset omenat mennen tullen.

– Markkinoilla on nyt MTT4- ja MTT5-perusrungot. Niille varrennetut jalosteet pärjäävät alkutuennan jälkeen ilman tuentaa, kunhan ne istutetaan oikein. Perusrungon tulee olla riittävän pitkä, ja se pitää istuttaa alkuperäistä syvempään, jotta rungosta puhkeaa uusia juuria tukea antamaan.

Professori Risto Tahvonen sanoo, että omenatutkimusta jatketaan vielä hakemalla viimevuosikymmenen jalostusaineistosta omenaruven kestävyyttä.

– Seuraava tutkimuskohteet hedelmäpuolella ovat luumu ja päärynä. Baltiasta ja Skandinaviasta on haettu lajikeaineistoa, joka on osin istutettu ja osin on taimikasvatuksessa. Lajikkeita risteytetään tulevaisuudessa resurssien puitteissa kestävien lajikkeiden kanssa, kertoo Tahvonen.

– Ilmastonmuutoksesta huolimatta tulee varautua 30 – 35 asteen pakkasiin. Kova talvi tulee 10 – 20 vuoden välein. Talvet voivat olla lumettomia, joten perusrunkojen tulee olla kestäviä.

Kuiva-ainetta 20 tonnia hehtaari

Piikkiössä kasvaa sokerimaissia, jonka heteet heiluvat kolmessa metrissä. Risto Tahvonen katsoo, että bioenergian tuotantoon tarvittavat kasvit eivät löydy peruspeltokasveista.

– Korkeintaan ne voivat mennä tukien varassa. Bioenergian tuotanto on mahdollisimman suuren kuiva-ainemäärän tuotantoa, ja tällaiset kasvit voivat löytyä puutarhakasveista.

– Maissilla olemme päässeet 20 tonnin kuiva-ainesatoon hehtaarilta. Se käytetään biokaasuksi, metaaniksi tai siitä valmistetaan etanolia eli alkoholia.

– Hyviä energiakasveja ovat myös perennat. Ahdekaunokin kuiva-ainesato on 15 – 25 tonnia hehtaarilta. Kaiken lisäksi se kuivaa pystyyn, joten kuivausta ei tarvita, iloitsee Tahvonen.

Puutarha-Sanomat nro 9/2007 sisältää myös mm. seuraavat artikkelit

• Hypermarketit eivät huoleta K-kauppias Seppo Niemeä, jonka viereen tulee Prisman lisäksi CM-tavaratalo.
• Ville Vahla ohjaa S-ryhmän ketjujen hevikauppaa
• Tammisaarelaisen M-kauppa Jannen bravuurit ovat ravut ja marjat
• Känkäset eivät elä ainoastaan porkkanalla
• Omenanviljelijä purkittaa mehun hanapakkauksiin
• Paavo Ahvenniemi analysoi perunalajikkeiden muutosta
• Magnus Sund viljelee Mustasaaressa luomukaalia
• Juntin puutarha ei pakkaa enää syystomaattia terttuineen
Joulutähtien sesonki on Unkarissa jo marraskuussa
• Marjanviljelijät opintomatkalla USA:ssa ja Kanadassa.

Voit tilata Puutarha-Sanomat oikeassa palkissa olevasta linkistä tai sähköpostilla: asiakaspalvelu(ät)puutarha-sanomat.net, kestotilaushinta 49 euroa/vuosi, saat 10 tuhtia numeroa vuodessa täynnä asiaa viljelystä ja markkinoinnista.