Farmari-näyttelyssä on vanhoja koneita

Monien viime vuosina järjestettyjen kesänäyttelyiden perinnekentät on noteerattu kolmen suosituimman osaston joukkoon. Näyttelyiden kävijähaastatteluissa yleisö on pitänyt vanhoja traktoreita suunnilleen yhtä kiinnostavina kuin uusia koneita tai karjaosastoa. Niinpä perinneosastot ovat pikkuhiljaa siirtyneet perimmäisistä nurkkauksista keskeisemmille paikoille. Hyvin harvassa näyttelyssä on tähän mennessä ollut mahdollisuuksia kovin mittaviin esittelyajoihin tai työnäytöksiin, mutta nyt tähänkin on luvassa muutoksia.

Kuopion Sorsasalossa 26.-29. heinäkuuta järjestettävän Farmari-näyttelyn vanhojen koneiden osastosta on tulossa tähänastisista laajin, ainakin pinta-alan puolesta; vanhoille traktoreille ja työkoneille on varattu vajaan hehtaarin suuruinen alue.

Aikavälin 1922-66 traktoreita on esillä lähes 100 kappaletta, enin osa koneista on 50-luvulta. Osaston erikoisteemana on ”Hankalan ajan hankalat traktorit”, joka pitää sisällään sota-aikana suurella vaivalla hankitut traktorit ja polttoaineet.

Muutaman kymmenen aarin työnäytösalueella yleisö pääsee havainnoimaan, miltä tuoksuu puukaasulla, tärpätillä, kasviöljyllä tai petroolilla pyörivä traktori. Parin traktorin lisäksi puuenergiaa hyödyntää myös höyrykone, joka tuksuttelee lukuisien maamoottoreiden joukossa. Raskaampaa kuljetuskalustoa edustaa Volvo-tukkiauto 50-luvulta, Vanaja-maitoauto, 30-luvun sora-auto ja aito Petsamon reitin rekka. Traktorikerhot tulevat esittelemään toimintaansa antaen tuhteja tietoiskuja entisöinnistä ja vanhojen koneiden käytöstä.

Suomen työhevosseura näyttää kuinka työt sujuvat oikeilla hevosvoimilla, luontoystävällisellä energialla ja harmittomilla päästöillä.

Sammakkolammen rannalla on päivittäin tukkilaisnäytöksiä. Näytöksiä esittävät Metsä- ja uittoperinneryhmä jokaisena näyttelypäivänä. Savolaisille tuttu Hannu Kettunen poikansa kanssa taiteilee tukilla vedessä torstaina ja lauantaina.

Näytteilleasettajien määrä tavoitteessa

Tavoitteeksi asetettu 500 näytteilleasettajan määrä on saavutettu. Reilut neljäkymmentä näytteilleasettajaa on tuomassa Farmariin uutuuksia. Uutuustuotteeksi on ilmoitettu noin 70 tuotetta.

Maanantaina saatiin ensimmäiset hallit pystyyn. ProAgria, Terveystori ja muitakin telttoja on pystyssä. Hallien pystyttäminen jatkuu koko viikon. Ensimmäiset esille tulevat koneet ilmaantuivat myös näyttelykentälle.