Riski koloradonkuoriaisten leviämiselle ilmavirtausten mukana Suomeen on nyt suurimmillaan. Leviämismahdollisuus on suurin juhannuksen tienoilla, yleensä juhannuksen jälkeisten viikkojen aikana, Evirasta kerrotaan.
Koloradonkuoriaisia esiintyy Baltiassa ja Venäjällä, joten erityisesti idän ja kaakon suunnalta tulevat ilmavirtaukset ja ukkosrintamat lisäävät koloradonkuoriaisten kulkeutumisen riskiä Suomeen.
Tuulen ja kulkuneuvojen mukana
Koloradonkuoriaiset eivät ole hyviä lentäjiä, joten ne tarvitset apua kulkeutumiseensa. Ne avaavat peitinsiipensä ja heittäytyvät tuulten kuljetettavaksi etsiessään uusia asuinpaikkoja.
Toinen mahdollinen kuoriaisten kulkeutumisväylä on auto- ja junaliikenne idästä. Valtateiden ja junaradan läheltä olevilta perunapelloilta on mahdollista löytää yksittäisiä kuoriaisia.
Riski koloradonkuoriaisen leviämisestä on suurin Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa, mutta ukkosmyrskyjen mukana kuoriaisia voi kulkeutua myös muualle Suomeen.
Ei vielä havaintoja
Tänä kesänä ei ole vielä tehty havaintoja koloradonkuoriaisesta. Eviran ja TE-keskusten kasvintarkastajat aloittivat koloradonkuoriaistarkastukset tällä viikolla.
Yhteystiedot havaintoilmoitusten tekemiseksi sekä lisätietoa koloradonkuoriaisesta löydät Eviran internet-sivuilta www.evira.fi/koloradonkuoriainen (Finfood)