Kotitalouksien luomuostot arvossa mitattuna olivat vuonna 2006 yli 7 % suuremmat kuin vuotta aiemmin. Kasvua vauhditti erityisesti luomutomaatin myynti, mutta myös muut kasvikset ja hedelmät ovat menestyneet luomuna. Tuoteryhmittäin kasvuluvut vaihtelivat paljon; parhaimmillaan myynti moninkertaistui.
Hedelmä- ja vihannekset ovat luomun kivijalka; niiden yhteenlaskettu osuus luomuostoista on noin 30 %. Seuraavaksi suurimmat luomutuoteryhmät ovat maito 16,2 %, tuoreet leipomotuotteet 8,6%, jauhot ja hiutaleet 7,1 % sekä kananmuna 6,8 %.
Tuoteryhmiä, joissa luomun osuus on yli 4% on jo useita
Luomutuotteista parhaimmat osuudet tuoteryhmänsä kokonaismyynnistä on kananmunissa 7,0 %, porkkanoissa 6,3 %, ruokaöljyssä 5,9 %. Myös pieni erikoismyllytuotteiden ryhmä (esim. maltaat, siemenet, kuivatut herneet) kuuluu tähän kärkijoukkoon. Seuraavina n. 4-5 prosentin markkinaosuudessa ovat mm. jauhot ja hiutaleet, juurekset, tomaatti ja tee.
Myyntiin suhteutettuna luomuvalikoima on laaja. Luomutuotteiden osuus ruokaostoista on 0,8%, mutta osuus tuotteiden lukumäärästä on 3,5%. Tarjolla on siis paljon pieniä ja paikallisia tuotteita, usein kotimaisia perustuotteita. Oman lisänsä tuovat kauppojen valikoimaa monipuolistamat erikoistuotteet kuten erikoiskahvit, siemenet ja soijaperäiset tuotteet, jotka ovat usein luomua.
Luomutuotteiden osuuden koko ostoskorista on pitänyt pienenä se, että tietyissä suurissa tuoteryhmissä kuten esimerkiksi siipikarjassa, kalassa, virvoitusjuomissa tai snackstuotteissa ei luomutarjontaa käytännöllisesti katsoen ole.
Luomutomaatti kasvun veturina
Myynnin arvossa mitattuna ylivoimaisesti eniten, yli kolmanneksen, on kasvanut luomutomaatin myynti. Tuoreen leivän, perunan, kahvin, kananmunien ja lastenruokien myynti luomuna on kasvanut selvästi ja esimerkiksi riisin ja liemivalmisteiden on moninkertaistunut.