Ravintoloissa on vuoden mittaan parsaviikkoja, mansikkakarnevaaleja ja rapukekkereitä. Entä uudet perunat – eivätkö nekin ansaitsisi omat viikkonsa?
Helsinkiläisen saariravintola Särkänlinnan keittiöpäällikön JUKKA-PEKKA REVON mielestä ansaitsevatpa hyvinkin. Repo on sitä mieltä, että suomalainen ruokapöytä ei olisi mitään ilman perunaa. Niinpä hän on kehittänyt ravintolaan Potut pottuina -viikot, jotka alkavat kesäkuussa Kustaan-päivänä ja päättyvät heinäkuun seitsemäntenä.
— En ole kuullut, että muilla olisi vastaavia. Suomalainen peruna on parsan veroinen herkku, kyllä sitä kannattaa tuoda esille, Repo ylistää.
Revon perunamenu korostaa perunan monipuolisuutta. Alkuruokana nautitaan
lämmintä salaattia varhaisperunasta, pinaatista ja parsasta. Väliruuaksi tarjotaan perunakohokasta ja kermaista peruna-purjokeittoa. Pääruuan lämminsavustetun lohen ja kermaan muhennettujen korvasienten kera on tietysti varhaisperunoita ja jälkiruokana mikäpä muu kuin perunaleivos vaniljakeiton ympäröimänä.
Revon mielestä varhaisperunan parhaat kaverit ovat yksinkertaisesti vesi ja suola, sillä hänelle maistuu keitetty peruna ihan sellaisenaan. — Tietysti myös voi ja voikastike perunan kanssa ovat herkkua.
Repo käyttää ravintolassa ehdottomasti suomalaista perunaa ympäri vuoden. Hän ostaa sen tukun kautta, joten vielä ei ole tiedossa, mistä perunat pottuviikoille tulevat. Keittiömestarin omalle kasvimaalle perunat on pantu jo itämään. — Siikliä tietysti, se on minun suosikkini.