Korsnäsin Kauppapuutarha täyttää 50 vuotta

Korsnäsin Kauppapuutarha täyttää 50 vuottaPerheyritys Korsnäsin Kauppapuutarha aloitti 50 vuotta sitten 72 neliön kasvihuoneesta, nyt yrityksen kasvihuoneala on 20.000 neliötä ja tuotanto on keinovalojen alla. Vuosittain yritys tuottaa 3 miljoonaa tainta. Yrityksen perustaja on Ralf Nylund vaimonsa Sirin kanssa.

Projektijohtaja Lis-Britt Södergran kertoo, että Korsnäsin Kauppapuutarha on 50 vuoden aikana rakentanut vankan luottamuspääoman asiakkaidensa keskuudessa ympäri maata ja nykyisin myös Ruotsissa.

– Toiminta muodostuu kahdesta kausiluonteisesta lohkosta. Tomaatin, kurkun ja paprikan siemenet kylvetään marraskuussa. Huippusesonki ajoittuu tammikuusta maaliskuuhun, ja ensimmäiset taimet toimitetaan viikolla kaksi eteläiseen Ruotsiin.

– Toinen huippu on kukkasesonki, joka kestää maaliskuusta juhannukseen. Sen ollessa kiihkeimmillään istutetaan 100 000 kukantainta päivässä. Se ei olisi mahdollista ilman yrityksen käytettävissä olevaa henkilöstöä. Vasta juhannuksen jälkeen henkilöstö ja johto voivat pitää lomaa.

– Talvikuukausina sähkönkulutus on suurimmillaan 3 000 kilowattia tunnissa. Kahden tunnin kulutus vastaa tavallisen ei-sähköllä lämmitettävän omakotitalon vuosikulutusta, kertoo Södergran.

Laatu ja palvelu luovat luottamusta

Vihannesten taimet, joista on viime vuosina tullut yhä tärkeämpiä, menevät suoraan noin tuhannelle viljelijälle. Ulos istutettavia kukkia toimitetaan lähinnä tukkuliikkeille.

– Asiakkaat luottavat alan tuntemukseen, joka perustuu 50 vuoden kokemukseen. Hinta-laatusuhde on kohdallaan. Vahva palveluhalukkuus, joka perustuu joustavuuteen ja asiakkaista huolehtimiseen, lisää luottamusta.

– Suurin osa myynnistä tapahtuu puhelimitse. Lupaan vain sen, minkä voin pitää, ja asiakkaat tietävät sen, Lis-Britt Södergran sanoo.

Södergranin mukaan luottamus on niin luja, että Korsnäsin Kauppapuutarhalla on avaimet tukkuliikkeiden varastotiloihin.

– Toimitukset lähtevät Korsnäsistä iltapäivällä. Kukat toimitetaan yön ja aamun varhaisten tuntien aikana, ilman että kuljettaja tapaa asiakkaita. Lisäksi tuotteet on jo usein myyty seuraavaan portaaseen. Luottamus ulottuu siis myös ketjun seuraavaan lenkkiin.

– Asiakkaat eivät luota pelkästään siihen, että saavat laatua, vaan myös myyviä värejä. Kauppapuutarha tilaa kukantaimet jo lokakuussa, ja värit valitaan tilastojen ja trendien perusteella. Asiakkaat ilmoittavat, montako kukkaa he haluavat, mutta värit valitaan Korsnäsissä.

Lis-Britt Södergran on lisäksi selvillä säistä. Vapusta juhannukseen viiden päivän sääennuste Internetissä on ensimmäinen ja viimeinen asia, jonka hän tarkastaa työpäivän aikana.

– Sää määrää, miten kaikki kasvaa ja miten ulos istutettavia kukkia myydään, Ralf Nylund toteaa.- Täällä me voimme ohjata lämmitystä ja valaistusta, joten toimitamme mieluimmin joka päivä, kuin annamme kukkien pilaantua siksi, että säät vaikuttavat myyntiin.

Tomaatin- ja kurkuntaimien laita on toisin, Lars-Erik Nylund valottaa. Ne myydään tiettynä päivänä.

Visioita oli jo vuonna 1955

Kehitys kuluneiden 50 vuoden aikana on ollut valtavaa, mutta se ei kuitenkaan ole yllätys Ralf Nylundille. Ennen kuin hän ja vaimo Siri käynnistivät yrityksen, hän opiskeli puutarhuriksi ja työskenteli Ruotsissa seitsemän vuotta.

– Oppimestarillani oli visioita suurtilasta, ja se tarttui minuun.Ensimmäinen kasvihuone rakennettiin Harrströmiin. Kaksitoista vuotta myöhemmin toiminta siirrettiin nykyiselle paikalleen Korsnäsin kirkonkylään. Sen jälkeen on toteutettu monia eri rakennusvaiheita ja panostuksia varusteisiin ja tekniikkaan. Nykyisin viljelyalaa on kaksi hehtaaria. Huippusesongin aikana palkkalistoilla on 24 henkeä. Vuositasolla viljellään reilut kolme miljoonaa tainta, ja liikevaihto nousi vuonna 2004 noin 2,3 miljoonaan euroon.

Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä vuonna 1994 Korsnäsin Kauppapuutarhasta muodostettiin osakeyhtiö, jonka toimintaan osallistuvana hallituksen puheenjohtajana on Ralf Nylund, toimitusjohtajana Lars-Erik Nylund ja projektijohtajana Lis-Britt Södergran. Ralf on jo 72-vuotias, mutta työskentelee täysin rinnoin lastensa rinnalla.

Korsnäsin Kauppapuutarhassa on perjantaina 29. huhtikuuta kello 12.00–16.00 avoimet ovet osana 50-vuotisjuhlintaa.