Perusta perunaan

Peruna on parhaimmillaan trendiruokaa, joka taipuu moneksi. Tänä vuonna peruna juhlistaa myös ystävänpäivää, joka osuu Kotimaisten Kasvisten nimeämälle Perunaviikolle.

Peruna on perusraaka-aineena ehdoton. Se on taloudellista, helppokäyttöistä ja kevyttä syötävää. Perunasta saat energiaa vain noin puolet siitä mitä vastaavasta määrästä keitettyä riisiä. Lisäksi se on ruokavaliossamme tärkeä kuidun, kivennäisaineiden, hiilihydraattien, B6 ja C -vitamiinien lähde.

Potut pottuina

Pyri kypsentämään perunat kuorineen. Näin säästät perunan ravintoaineita ja vitamiineja sekä raakana kuorimisen vaivan. Kypsästä perunasta kuori irtoaa aina raakaa perunaa helpommin. Toisaalta hyvin pesty, kypsennetty peruna maistuu herkulliselta kuorineenkin esimerkiksi veneperunoina. Valitse oikea peruna oikeaan ruokaan. Apunasi kaupassa toimivat perunapussien väritunnisteet. Perunat punaisesta pussista sopivat soseisiin ja leivontaan, keltaisesta yleispotuiksi ja vihreästä keittoihin ja salaatteihin.

Aikaa säästyy kun ostat ilman turvetta pussitettuja, pestyjä mukuloita, joita voit kipata suoraan kattilaan kiehumaan. Muista, että pienet potut kypsyvät aina isoja nopeammin. Kiireistä arkea voit helpottaa myös ennakoimalla. Aidoista potuista valmistettu perunamuhennos hakkaa pussimuusit mennen tullen.

Muhennoksen valmistaminen ei tunnu työläältä, kun kuorit ja pienit perunat kylmään veteen, viileään odottamaan jo edellisenä iltana. Näin perunat eivät tummu ennen käyttöä. Kaada keitettyjen, jauhoisten perunoiden keitinvesi pois ja höyrytä kypsät perunat kuiviksi lämpimällä levyllä. Lisää lämmitetty neste vähin erin muhentamisen aikana ja survo vain sen verran, että muhennos on tasaista. Lisää makua muhennokseen antaa tilkka mausteöljyä, murskattu valkosipuli, sitruunankuoriraaste, silputut tuoreet yrtit tai perunoiden mukana kypsytetyt vihannekset, kuten parsakaali ja porkkana.

Perunaviikko (vko 7) alkaa tänä vuonna ystävänpäivällä. Siis hyvä syy kutsua myös ystävät nauttimaan maistuvista perunaherkuista. Valmista lämmintä peruna-sinihomejuustosalaattia. Sen kokoat isommallekin joukolle ilman suurempia ponnisteluja.

Salaattipohja ja kastike valmistuvat sillä aikaa kun perunat kypsyvät uunissa. Voit yhdistää salaattipohjaan mieltymystesi mukaan myös muitakin salaatteja, kunhan huomioit, että salaatti kestää myös lämmön vaikutusta. Perunoiden kypsyminen taas kannattaa ajoittaa niin, että voit nostaa salaatin suoraan tarjolle.

Sinihomejuuston sijaan salaattiin sopii myös vuohenjuusto. Tarjoa salaatin lisänä pannulla paistettavia, lämpimiä peruna-chapati leipiä. Juhlapäivän nopean lounaan taas valmistat helposti edelliseltä aterialta jääneistä keitetyistä perunoista, lohesta, sipuleista ja kukkakaalista.

Perunafaktaa:

Tuoretta perunaa suomalainen syö vuodessa noin 61 kiloa. Tämän lisäksi käytetään paljon erilaisia pakastejalosteita, kuten ranskanperunoita, muusijauheita ja suikalepakasteita, sekä chipsejä.

Perunan osuus kotitalouksien kokonaiskasvisostoista on noin 40 %. Nuorilla ja Suur-Helsingin alueella asuvilla kotitalouksilla perunan osuus kasvisostoissa on kuitenkin huomattavasti pienempi.

Peruna ei siedä voimakasta valoa, vaan vihertyy valossa. Siksi perunat pitäisikin säilyttää pimeässä. Vihertyneitä perunoita ei suositella käytettävän. Sopivin säilytyslämpötila perunalle on +5 astetta, jos lämpötila laskee lähelle +0:aa, peruna paleltuu ja sen maku muuttuu makeaksi.

Perunat jaotellaan tärkkelyspitoisuuden (jauhoisuuden) perusteella liikennevärikoodein. Värikoodi kertoo millaiseen ruokaan peruna sopii:Punainen; jauhoinen peruna soseisiin ja leivontaanKeltainen; yleisperuna, sopii kaikkiin ruokiinVihreä; kiinteä peruna keittoihin, salaatteihin, laatikoihin, keitinperunaksi

Lämmin peruna-sinihomejuustosalaatti

5 isoa kiinteää perunaa
1 iso punasipuli
1 iso punainen paprika
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku roomansalaattia
1-2 ruukkua rucolaa
100-150 g sinihomejuustoa
0,5 dl hasselpähkinärouhetta

Kastike:
3 rkl hyvää öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
0,5 sitruunan mehu
1 rkl sinappia
1,5 tl juoksevaa hunajaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

Leikkaa hyvin harjatut perunat ohuiksi viipaleiksi ja laita ne leivinpaperille uunipellille. Voitele pintaan hiukan ruokaöljyä ja ripottele päälle suolaa. Paista perunoita 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet kauniin kullanruskean värin. Yhdistä sillä aikaa salaattikulhoon ohueksi suikaleiksi leikatut punasipuli ja paprika sekä revityt salaatit. Yhdistä kastikeainekset keskenään ja sekoita ¾ kastikkeesta salaattipohjan joukkoon. Lisää lämpimät perunaviipaleet, murennettu sinihomejuusto, loput kastikkeesta ja pähkinärouhe juuri ennen tarjoilua.

Perunachapati- leivät
8 kpl

3 keskikokoista jauhoista perunaa
3 dl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
0,5 sitruunan raastettu kuori

Voiteluun:
margariinia

Murskaa kuoritut ja keitetyt perunat, lisää sekaan loput aineista ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna taikinan levätä noin ½ tuntia ja jaa se leivinpöydällä 8 osaan. Taputtele paloista jauhotetuin käsin ohuita, pyöreitä kakkusia. Paista kakkusia kuivalla, kuumalla pannulla molemmin puolin, kunnes pintaan ilmestyy ruskeita laikkuja. Voitele lämpiminä molemmin puolin margariinilla ja tarjoa heti esimerkiksi keittojen ja erilaisten salaattien kanssa sekä väli- ja iltapalaksi erilaisilla levitteillä ja tahnoilla päällystettynä.

Maanantain peruna-lohipannu
4:lle

6 kiinteää keitettyä perunaa
1 iso kelta- tai punasipuli
4 valkosipulin kynttä
0,5 keskikokoisesta kukkakaalista
2-3 rkl öljyä
3 rkl soijaa
1 sitruunan mehu
noin 1 dl silputtua persiljaa
600 g lohta paksuina viipaleina
noin 0,5 tl suolaa ja pari kierrosta mustapippuria myllystä

Ruskista kuoritut ja viipaloidut perunat kevyesti teflonpannulla ja nosta sivuun. Pane pannulle sipulilohkot ja murskatut valkosipulinkynnet, viipaloitu kukkakaali, soija ja ½ sitruunan mehu. Paista miedolla lämmöllä seosta hiljalleen sekoittaen 5-7 minuutin ajan. Mausta kala suolalla, mustapippurilla ja lopulla sitruunan mehulla ja paista viipaleet toisella pannulla kypsiksi. Yhdistä ainekset ja tarjoa heti.

Vinkki:
Keitettyjen perunoiden sijaan voit valmistaa ruuan myös raaoista perunoista. Paista tällöin raa’at perunaviipaleet miedolla lämmöllä öljyssä kypsiksi, ennen muiden ainesten lisäämistä. Aikaa kuluu noin 20 minuuttia.