Kasvisten tuonti Suomeen on viime vuoteen verrattuna kasvanut. Uusimmassa Maaseudun Tulevaisuudessa kerrotaan, että hedelmiä, marjoja ja vihanneksia tuodaan maahan entistä enemmän. Erityisesti tuontimäärät Ruotsista ja Saksasta ovat kasvaneet. Tiedot selviävät tullin uusista tilastoista. Tuonti aiheuttaa entistä suurempia hintapaineita suomalaisille vihannes- ja marjanviljelijöille.
Tilastoissa on tarkasteltu muista EU-maista tuotujen kasvisten määriä. Viime vuoteen verrattuna tuonti on kasvanut etenkin Ruotsista ja Saksasta. Naapurimaasta Ruotsista kasviksia on tammi-heinäkuun välisenä aikana tuotu neljänneksen enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Elintarvikealan keskusliikkeiden mukaan tuonnin kasvu johtuu kotimaisen tarjonnan vähäisyydestä. Kesällä kotimaisista vihanneksista oli aika ajoin pulaa. Syksyllä varastoitujen vihannesten määrä on kohtalainen, mutta esimerkiksi porkkanasato jäi viimevuotista alhaisemmaksi. Viimevuotista suurempi sato saatiin sipulista.