Marjapuree Vuoden Tähtituote -kisaan

Elintarviketeollisuusliiton Vuoden Tähtituote 2004 -kilpailun 15 finalistia on valittu. Kilpailussa on viisi sarjaa vähittäiskauppatuotteille ja yksi sarja suurkeittiötuotteille. Kustakin sarjasta valitaan voittaja, joka nimetään Vuoden Tähtituotteeksi. Koko kilpailun paras tuote on Vuoden Suomalainen Elintarvike. Voittajat julkistetaan 21. päivä huhtikuuta.

Tänä vuonna tuotteita tai tuotesarjoja ilmoitettiin kilpailuun määräaikaan mennessä yhteensä 40. Yksittäisiä tuotteita oli 76. Asiantuntijaraadit valitsivat tuotteista parhaat loppukilpailuun.

Tuotteiden menestymismahdollisuuksia punnittiin tarkkaan

Raadit tutkivat tuotteiden uutuus- ja innovaatioarvoa, aistittavaa laatua ja hinta-laatusuhdetta. Tänä vuonna erityistarkastelussa olivat lisäksi tuotteiden markkinointi ja menestyksen mahdollisuudet markkinoilla.

Osassa tuotteista valinnan ratkaisi maukkaus, houkutteleva ulkonäkö tai keveys, osassa terveysvaikutteisuus tai toimiva pakkaus. Kaikissa loppukilpailutuotteissa tuotteen ominaisuudet ja koko tuotekonsepti olivat onnistuneesti hallinnassa.

Finalisteissa elintarvikkeiden koko kirjo

Vähittäiskauppatuotteiden viljatuotesarjassa finaaliin nousivat Ravintoraision Sydänystävä Pellavainen Monivilja ja Satafoodin Kehittämisyhdistyksen Hyvää Kaurasta -leipomoiden Kaurainen ruislimppu.

Leivänpäällisten sarjassa finaaliin pääsivät Poutun 3 %:n leikkelemakkarat ja Ravintoraision kevytmargariini Beneviva Omega3.

Alku- ja pääruokien sarjan finalistit ovat Lännen Tehtaiden Apetit Quick & Tasty -tuotesarja, Snellmanin valmistamat Pirkka Perhekeitot ja Valion laktoositon 15 % ruokakerma.

Jälkiruokasarjasta finaalin valikoituivat Ingmanin kevyet suklaa- ja banaanimaitojäätelöt.

Pakkasmarjan tuotesarja Marja Puree! sekä Valion laktoositon hedelmäjogurtti ja metsämansikan makuinen jogurtti.

Juomasarjan finaaliin nousivat Ingman Foodsin piimät (rasvaton, 1 % ja AB), Sinebrychoffin Hyvää Päivää Kevyt hedelmäjuoma ja Valion hedelmämaitojuomat (appelsiini-mango, aprikoosi-ananas).

Suurkeittiötuotteiden finaaliin raati valitsi Pauligin Presidentti Tumma Paahto -kahvin ja Ruoka- Saarioisen Kekripyörykät. (Finfood)