Kesäkuun alku tuo kotimaisen avomaalla kasvatetun varhaisperunan ja mansikan toripöydille ja myymälöihin. Kasvukausi on kymmenkunta päivää edelle normaalia ajoitusta. Aikaisen sadon eteen on tehty työtä: harsot ja hallasadetukset ovat olleet aikaisen sadon vakuutena.
Erikoiskonsulentti TUIJA TANSKA Puutarhaliitosta kertoo, että Vakka-Suomesta on ensimmäiset harsomansikat tulossa markkinoille. Anjalankoskelainen JUHA HERRALA on päässyt maistelemaan ensimmäisiä harsomansikoita.- Nyt päästään poimimaan jo kauppaankin, sanoo Herrala.
Juha Herrala on mukana Anjalan kasvihuoneporukassa, ja kasvihuoneista satoa on tullut jo äitienpäivästä alkaen.
Lemin Peruna Oy:n toimitusjohtaja kertoo ensimmäisten lemiläisten tuottajien käyneen jo torilla.
– Ensimmäiset 2000 kiloa lähtee yhtiön kautta markkinoille tänään, sanoo Lensu.
Varhaisperunaa viljellään eniten Turun saaristossa. Siellä viljelyala on noin 400 hehtaaria.