Kekkilä-BVB investoi merkittävästi uusien, uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden kehittämiseen kasvualustoja varten. Uusin innovaatio, ruokohelpi, tuodaan markkinoille keväällä 2025. Se tuo kasvualustaan rakennetta ja ilmavuutta, sillä on toimitusvarma eurooppalainen tuotantoketju sekä vähäiset ympäristövaikutukset.

Kekkilä-BVB on kehittänyt ja testannut ruokohelpiä yhdessä asiakkaidensa ja ulkopuolisten tutkimuskeskusten kanssa varmistaakseen sen sopivuuden kasvualustakäyttöön. Testit ovat osoittaneet, että ruokohelpi parantaa ilmavuutta ja edistää juurtumista sekä juurien jakautumista, mikä on olennaista vahvojen ja terveiden kasvien kasvattamiseksi. Se pitää myös ruukun pintakerroksen kuivana, mikä vähentää levien ja homeen muodostumista ruukun yläosassa. Näistä syistä ruokohelpi on hyvä korvike perliitille, kuorikkeelle, kookoskuidulle sekä karkeammalle turpeelle.
Kekkilä-BVB:lle ruokohelpi on ainutlaatuinen, viljelty kuitu, jonka arvoketju on täysin yhtiön omassa hallinnassa. Ruokohelpeä viljellään Neovan entisillä turvetuotantoalueilla Suomessa ja korjataan vuosittain yksinoikeudella Kekkilä-BVB:lle. Näin varmistetaan toimitusvarmuus ja lyhyet toimitusetäisyydet. Kekkilä-BVB on kiinnittänyt paljon huomiota myös uuden raaka-aineen laadunhallintaan varmistaakseen tuoteturvallisuuden asiakkailleen.
– Visiomme mukaisesti haluamme edistää älykkäämpää kasvattamista terveellisemmän ruoan ja vihreämmän elämän puolesta. Meillä on tärkeä rooli ruoantuotantoketjussa, ja yhtenä Euroopan johtavista toimijoista olemme sitoutuneita näyttämään tietä myös innovaatiotoiminnassa, kertoo Kekkilä-BVB:n toimitusjohtaja Pekka Tennilä.
– Kasvualustojen kysyntä kasvaa tulevina vuosina maailmanlaajuisesti, ja tarvitsemme turpeen rinnalle monipuolisen valikoiman erilaisia raaka-aineita, jotta voimme vastata tähän tarpeeseen. Siksi käynnistimme uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden kehitysohjelmamme jo vuonna 2022 ja olemme ylpeitä voidessamme esitellä tänään uusimman innovaatiomme.
Ensimmäiset ruokohelpiä sisältävät tuotteet tulevat myyntiin keväällä Keski-Euroopassa BVB Substratesin asiakkaille sekä Suomessa ammattiviljelijöille. Muut markkinat seuraavat myöhemmin perästä.