Vuoden Avoin Puutarha löytyy Hattulasta

Heinäkuussa järjestetyn Avoimet Puutarhat -tapahtuman teemana oli Puutarhan Sävelet. Puutarhaliitto ry:n valintaraati on valinnut Vuoden 2023 Avoin Puutarha -kunnianosoituksen saajaksi Kanta-Hämeessä sijaitsevan Mikkolan puutarhan Hattulan kunnasta.

Mikkolan puutarhan valintaa esitettiin myös tapahtuman vierailijoiden palautteissa. Raati ja kävijät korostavat valintaperusteina yhdessä, että puutarha on monipuolinen ja lisäksi yllätyksellinen. Siellä toteutuu hienosti puutarhaharrastamisen vaikutus luonnon biodiversiteettiä edistävänä toimintana. Vuoden teeman, Puutarhan sävelet, äänet kuuluivat niin puutarhan vesiaiheissa, tuulen suhistessa metsäpuutarhassa kuin lintukukkulan viserryksissä.

Vuosikymmenten tulos

Puutarhaa on rakennettu 1,8 hehtaarin alueella 1970-luvun lopulta lähtien. Aloitimme aluksi luonnonmukaisten syötävien kasvisten viljelyllä, ja asteittain olemme laajentaneet puutarhaamme yhä enemmän puiden, pensaiden ja perennojen avulla viihtyisäksi elämyspuutarhaksi, kertoo puutarhan toinen omistaja Sirpa Mikkola.

Sirpa on miehensä Juhanin kanssa laajentaneet ja hoitaneet puutarhaa vuosikymmenten ajan. Minulle tämä puutarha on eräänlainen henkireikä, kuvaa harrastustaan Sirpa Mikkola.  Se harrastamisessa on parasta, kun tietää aina, että on jotain tekemistä ja elämä ei ole tyhjää, hän vakuuttaa. Uskon myös siihen, että elämänlaatumme ja liikuntakykykin ovat pysyneet hyvinä tämän puutarhan ansiosta, hän kiteyttää.

Monia elämyksiä

Vierailijoille puutarha on ollut avoinna useana vuonna. Siellä riittää ihailtavaa niin puutarhan elämyksellisyydestä kuin lukuisten perennojen kukinnasta eksoottisten puiden latvuksien huminaan. Lisäksi muun muassa lummelammen rannalla voi ihastella myös keramiikkataitelijana toimivan Sirpa Mikkolan saukkohahmoja ja lintukukkulalla elävien lintujen ohella Juhani Mikkolan luonnonkivistä loihtimia kivilintuja. Molempien omistajien työn lisäksi heidän visuaalisuutensa on luonut puutarhasta omannäköisen.

Ensi vuonna 16. kesäkuuta

Vuoden 2024 Avoimet Puutarhat pidetään sunnuntaina 16. 6. klo 12 – 17. Ensi vuoden teemana on Puutarha herättää aistisi. Suomen tapahtuma on osa eurooppalaista avointen puutarhojen tapahtumaa. tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneineen.

KUVAT: Timo Taulavuori.