Elintarvikemarkkinavaltuutettu sekä ruoka-alan etujärjestöt katsovat, että julkisten ruokahankintojen sopimukset tulee elintarvikemarkkinalain muutoksella saattaa nykyistä tiiviimmin elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivallan piiriin. Hallitusneuvotteluihin suunnatun vetoomuksen allekirjoittajina olivat Elintarvikemarkkinavaltuutettu Olli Wikberg lisäksi Elintarviketeollisuusliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Päivittäistavarakauppa ry PTY ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC.
Elintarviketuotannon kustannuskriisissä julkisten hankintojen sopimukset ovat osoittautuneet erittäin jäykiksi ja johtaneet tavarantoimittajien kannalta kohtuuttomuuksiin. Tulevalta hallitukselta odotetaan toimia elintarvikemarkkinoiden toiminnan parantamiseksi koko ketjun yhteistyönä.
Maailmalla nähtävät ruokakriisit ovat opettaneet, että toimiva ruokahuolto on toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Sen turvaaminen on paitsi koko ruokaketjun, myös koko yhteiskunnan yhteinen asia. Julkinen sektori on merkittävä ostaja ruokamarkkinoilla. Julkisella sektorilla on siten kriisien välttämisessä ja ratkaisemisessa oma vastuunsa.
Viime vuosien kriisit ovat haastaneet koko suomalaisen ruokaketjun toimintaa. Alan yritykset alkutuotannosta elintarviketeollisuuteen ja kauppaan ovat alttiita toimintaympäristön heilahduksille. Ruokaketjuun on kohdistunut voimakas kustannusten nousu, ja kustannukset ovat nyt aiempaa korkeammalla tasolla.
On välttämätöntä, että julkinen sektori tekee yhteistyötä koko ruokaketjun kanssa ja toimii osaltaan esimerkkinä, jotta kustannuspaineet siirtyvät ketjussa tasapuolisemmin eri osapuolille. Ruokaketjun toimijat vaativat, että julkisten toimijoiden kilpailutuksiin ja sopimuksiin on saatava lisää joustavuutta. Myös julkisen sektorin hankintasopimusten on mahdollistettava hintojen tarkistukset.
Julkisen sektorin käyttämät sopimukset ovat usein poikkeuksellisen jäykkiä, eivätkä ne huomioi osapuolten etuja tasapuolisesti. Julkisille hankinnoille tyypilliset pitkät sopimuskaudet ja joustamattomat ehdot vaikeuttavat elintarvikehankintoja.
– Hallitusneuvotteluissa tulisi linjata elintarvikemarkkinalain uudistamisesta niin, että elintarvikemarkkinavaltuutettu saa valtuudet puuttua kohtuuttomiin sopimusehtoihin julkisella puolella yhdenvertaisesti yksityisen puolen kanssa. Se edellyttää valtuutetulle myös oikeutta saada tietoja julkiselta puolelta vastaavasti kuin yksityisiltä toimijoilta, toteavat allekirjoittajat.
Keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta antaa suosituksia hyvistä kauppatavoista, jotka koskevat pelkästään yksityisiä toimijoita. Ruokaketjussa noudatettavia suosituksia ja sopimusehtoja tarkistetaan kaiken aikaa yksityisen toimijoiden kesken. Saman pitää koskea myös julkisen sektorin toimijoita.