Huiskulan Puutarha Oy on Vuoden 2022 kukkien laatutuottaja

Turkulainen Huiskulan Puutarha Oy on palkittu vuoden 2022 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin keskiviikkona Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa.

Huiskula Puutarha Oy toimitusjohtaja Jali Murto johtaa puutarhaa jo kolmannessa polvessa. Lue ”Miljoona, miljoona …tulppaania” -artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 1/2022.

Vuonna 1934 perustettu yritys viljelee kotimaisia koristekasveja 4,5 hehtaarin alalla. Puutarha on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä. Lähes 90-vuotias yritys on edelleen perheyritys. Huiskulan Puutarha Oy:n toimitusjohtajana toimii Jali Murto, yrityksen perustajien Reino ja Meeri Murron lapsenlapsi. Puutarhalla työskentelee vakituisesti noin 50 alan ammattilaista, ja sesonkihuipussa työntekijämäärä miltei kolminkertaistuu.

Viljely oli aluksi lähinnä vihannestuotantoa, mutta kukkaviljelyn merkitys alkoi kasvaa, kun puutarhalla aloitettiin neilikan viljely. 1940-luvulla rakennettiin ensimmäiset kasvihuoneet. 1950-luvulla neilikan lisäksi tuotantoon tuli muun muassa ruusua, tulppaaneita ja leikkovihreää. 1960-luvulla Huiskula oli ensimmäisiä krysanteemin viljelijöitä Suomessa. 1980-luvulla kukkaviljely oli monipuolisimmillaan: useiden leikkokukkalajien ja ruukkukasvien rinnalla myös taimituotanto monipuolistui. 1990-luvulla EU-jäsenyyden myötä kukkatuonti vapautui ja monien leikkokukkalajien viljelystä luovuttiin. Ruususta luovuttiin 2010-luvun alussa ja tilaa vapautui erilaisille ruukkukasveille.

Tämä päivänä Huiskulassa viljellään laaja valikoima ruukkukasveja sekä sipulikukkia. Tulppaani on yksi puutarhan päätuotteista, jonka sesonki kestää joulusta pääsiäiseen. Lisäksi puutarhalla juurrutetaan pistokastaimia ja puolivalmisteita myös muiden kukkaviljelmien tarpeisiin.

20200211 Turku. Perheyritysten liitto. Huiskulan puutarha. Ryhmäkuvassa Eppu Rantanen (vas.), Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Vastuullisuus korostuu puutarhan toiminnassa nykypäivänä entistä enemmän. Vastuullisuudesta kertovat muun muassa yritykselle myönnetyt IP Sigill-, Laatutarha- ja Reilun kaupan sertifikaatit. Viimeisen 10 vuoden aikana yritys on pienentänyt sähkönkulutustaan 70 prosenttia. Myös lämpöenergian kulutus on pienentynyt yli 30 prosenttia. Yritykseen on rakenteilla uusi biopolttoainetta käyttävä lämpökeskus. Ruukkukasvien viljely tapahtuu viljelypöydillä suljetussa kastelukierrossa, joten kasteluvettä ja ravinteita ei kulkeudu ympäröivään luontoon.

Katso video, joka oli tehty tammikuussa 2022 Puutarha-Sanomien ”Miljoona, miljoona…tulppaania” -artikkelin yhteyteen.