Sipulia kauden ruokiin

Kokkauksessa vakioaineksiin kuuluva sipuli on ansainnut kaikki ne ylistyspuheet, joita siitä on kuultu. Sipuli on ratkaiseva tekijä ruokien maun kannalta. Se sopii mitä erilaisimpiin ruokiin ja sitä voi käyttää monin eri tavoin. Myös ihmisen terveys hyötyy sipulista. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulia voi pitää terveysruokana. Kaiken lisäksi sipuli on ekologista ja edullista ruokaa, joka tuotetaan lähellä. Sitä saa kautta vuoden kotimaisena. MTK:n kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen muistuttaa, että valtakunnallista sipulin teemaviikkoa vietetään viikolla 4 (24. -30.1.2022).

Sipulieita on monta lajia. Sipuliviikko on tammikuun lopulla. Kuva Pirjo Toikkanen.

Sipuli sopii moneen

Ruuan makuihin sipuli antaa täyteläisyyttä. Se toimii tukimakuna, piristää ja korostaa makuja. Sipuliin ei kyllästy, koska pelkästään Suomessa viljellään tyypiltään toista kymmentä erilaista sipulia. Voi valita tuoreeltaan käytettävää, kuten ruohosipulia. Pitkään haudutettaviksi käy esimerkiksi keltasipuli, se tavallinen ruokasipuli. Nopeaan kypsennykseen sopii purjo. Punasipuli piristää värillään. Valkosipuli kuuluu ruokasipulin rinnalle ihan jokapäiväiseen käyttöön.

Sipuli suojaa terveyttä

Sipulin tehokkain antioksidantti on nimeltään kversetiini. Käytännössä moni on voinut todeta, kuinka sipuli avaa tukkoista hengitystä ja helpottaa flunssaista oloa. Sipulin suojaravintoaineilla ja flavonoideilla on merkitystä kolesterolitason alentamisessa, immuunijärjestelmän vahvistamisessa ja ennaltaehkäistäessä sydän- ja verisuonitautien ja sydänsairauksien syntyä. Rinnalleen sipuli toki tarvitsee monipuolisen, kasvispainotteisen ruokavalion.

Sipulin maun salaisuudet

Sipulin hienojen makuominaisuuksien takana ovat aromaattiset, rikkiyhdisteitä sisältävät öljyt. Juuri näiden takia sipulit myös itkettävät, koska sulfidipitoisia aineita vapautuu sipulia pilkottaessa. Tehokas keino välttyä kyyneliltä on käyttää hyvin teroitettua veistä ja leikata sipuli viiltoliikkein. Ruokaan sipulin päämaku tulee umamista. Umami on japania ja tarkoittaa ”miellyttävää, ruokahalua herättävää makua”, perusmakua, joka tuo veden kielelle.

Sipulin monet käyttötavat

Olipa mielessä keitto tai pataruoka, vokki tai uuniruoka, ruokaisa salaatti tai pastaruoka, aina kokkaus alkaa sipulin pilkkomisesta. Ilman sipulia keittiössä ei selviä. Tammikuussa eletään blinikautta. Raaka, huolellisesti terävällä veitsellä hienonnettu sipuli on herkkua blinin päällä yhdessä smetanan, mädin ja pippurin kanssa. Samaan tapaan sipulisilppu sopii myös hernekeiton päälle.

Alkuvuoteen ajoittuu myös appelsiinisesonki. Isoista, makeista sipuleista saa appelsiiniviipaleille loistoparin, kun asettelee nämä limittäin lautaselle, valuttaa päälle hunajaa ja rouhaisee pippuria myllystä. Samaan tapaan sipuli kuuluu kreikkalaiseen salaattiin tai tomaattiviipaleiden lomaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin talvikautena sipuli on salaattia varten parasta marinoida. Punasipuli saa öljy-viinietikkakastikkeessa kauniin vaaleanpunaisen värin, ja sipulin maku muuttuu säyseäksi.

Kypsennä sipuli taiten

Useimpiin ruokiin sipuli kuullotetaan eli ns. freesataan niin, että sipuli muuttuu läpikuultavaksi, mutta se ei ruskistu. Liian kuumassa sipuli kärventyy ja maku saa ikävän karvaan sävyn. Sen sijaan kuullotettuna sipuli on raukeaa, maultaan leppynyttä. Pihvin tai maksaleikkeen päälle sipulia kannattaa kuullottaa iso keko ja halutessaan vielä makeuttaa tilkalla hunajaa tai ripauksella sokeria.

Monen herkkua ovat öljyssä friteeratut sipulirenkaat. Sipulirenkaita voi uppopaistaa öljyssä joko sellaisinaan tai taikinaan kastettuina.