Penttilän perunarieskat palkittiin Artesaaniruoan SM-kisoissa

Penttilän perunarieskat pokkasivat jälleen kaksi palkintosijaa viime viikonvaihteessa valtakunnallisessa Artesaaniruoan SM-kisassa Maarianhaminassa. Menestyksen myötä Penttilän Tila on laajentanut toimituksiaan. Palkittuja pikkurieskoja voi nyt tilata uunituoreina kauppoihin ja ravintoloihin Pirkanmaan ohella Uudellamaalla. Tuotteet ovat vegaanisia. Puutarha-Sanomat julkaisi Penttilän tilasta artikkelin numerossa 7/2005, jolloin Heikki Penttilän päätuotantona oli peruna.


Aitoo-perunarieskat sopivat monenlaiseen tarjoiluun. Kuva: Jarkko Nieminen

Perunarieska tai lepuska on ikiaikainen suomalainen peruseväs. Penttilän Tilalla Hämeen Aitoossa perunarieskoja on valmistettu myyntiin vuodesta 2012. Aitoo-rieskat ovat maultaan ja koostumukseltaan ainutlaatuisia, koska ne tehdään kotimaisista keitetyistä kuoripäällisistä perunoista.

Penttilän tuotteet ovat keränneet lukuisia palkintoja. Uusin valmiste, pakasteena myytävä Minirieska, sai viime viikonvaihteessa hopeamitalin ja Perunarieskan “pikkuveli” Pikkurieska pronssia Artesaaniruoka 2021 -kilpailussa Maarianhaminassa.

Vuosi sitten tilan Porkkanarieska pokkasi samassa kisassa kultamitalin. Tamperelainen ruoka- ja ravintolajulkaisu Pintxo nimesi Penttilän perunarieskan lajissaan Suomen parhaaksi.

Pikkurieskaa saa tuoreena nyt myös Uudellamaalla

Perunarieskojen valmistus aloitettiin Penttilän Tilalla toukokuussa 2012 eli aivan pian tulee valmistusta 10 vuotta täyteen. Tuotteita myydään kaupoissa Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Nyt pikkurieskan saatavuutta on parannettu ja sitä toimitetaan uunituoreena Uudellemaalle.

Aitoo-rieskoja on saatavilla kahta eri vaihtoehtoa. Alkuperäisessä Aitoo-pikkurieskassa käytetään perunan ohella raaka-aineena vehnäjauhoja. Peruna-porkkanarieskassa on mukana runsaasti kotimaista porkkanaa.

Rieskoissa ei ole käytetä maitotuotteita ja kananmunia eli ne ovat vegaanisia. Rieskat toimitetaan kauppoihin tuoreina eli pakastamattomina joka päivä Leivon leipomon tilaus- ja jakelujärjestelmän kautta. Sen sijaan ravintoloille toimituspäivät ovat tiistai, keskiviikko ja torstai. Ravintolatilausten hiinnat ja toimitusmäärät saa Heikki Penttilältä.

Puutarha-Sanomien numerossa 7/2005 julkaistiin tämä artikkeli, jolloin Heikki Penttilä oli perunanviljelijä.

– Toimitamme tällä hetkellä kauppoihin Uudellemaalle pikkurieskaa neljän kappaleen pakkauksissa. Ravintolat voivat tilata kaikkia rieskoja minulta suoraan. Tilaukset tulisi tehdä pari arkipäivää ennen toimitusta suoraan minulle, Penttilä sanoo.

Perunanviljelijästä suosikkituotteiden kehittäjäksi ja valmistajaksi

Heikki Penttilä aloitti perunanviljelijänä ja lampaiden kasvattajana vuonna 1990. Elintarvikkeiden valmistus tilalla alkoi lampaanlihan jalostuksella viisi vuotta myöhemmin.

Vuonna 2012 Penttilä ryhtyi valmistamaan tuotteita perunasta. Tuotekehityksessä auttoivat tutut keittiömestarit, ja hän sai tuotteita myyntiin lähikauppoihin. Raaka-aineet hankitaan tutuilta maatiloilta ja pientuottajilta.

– Valmistimme perunarieskoja aluksi omista perunoista. Tuotannon kasvettua luovuimme viljelystä ja aloimme käyttää viljelijäkollegan viljelemää pestyä perunaa, Penttilä kertoo.

Penttilän tilan tuotteet ovat tiettävästi ainoita, joihin perunat keitetään ja käytetään kuorineen, jolloin saadaan koko peruna makuineen ja hivenaineineen käyttöön, eikä synny juuri ollenkaan kuorintajätettä. Resepteihin ei käytetä ollenkaan lisättyä vettä. Perunarieskojen perunapitoisuus on 120 prosenttia.

Heikki Penttilä on Chaîne des Rôtisseurs -järjestön ammattilaisjäsen. Hän tekee laajasti yhteistyötä sekä käy jatkuvaa keskustelua ja sparrausta monien suomalaisten pientuottajien ja jalostajien kanssa.

Perunarieskojen ohella Penttilän Tila valmistaa Perunapastaa eli gnocchia, jonka kehityksessä ovat auttaneet useat italialaisen keittiön asiantuntijat. Aitoo-perunapastat eroavat italialaisista niin, että niissä on mukana kotimaista viljaa, pääosin kauraa.

Kolmelle erilaiselle perunapastalle on myös saatavilla kaksi erilaista tomaattipohjaista kastiketta. Peruna-kaura-cheddar-pastan ja cheddar-tomaattikastikkeen juustot tulevat kotimaiselta Jukolan maitotilalta.