K-Citymarket Päivärannan heviä tullaan katsomaan varta vasten. Se rakennetaan joka päivä intohimolla ja inspiraatiolla. Ruokakauppa on muutoinkin etujoukoissa tekemässä uudistuksia. Puutarha-Sanomien numerossa 5/2021 on julkaistu artikkeli kokonaisuudessaan. Katso video.

Vuonna 2008 rakennettu K-Citymarket Päiväranta sijaitsee Kuopion pohjoispuolelle ennen Kallansiltoja. Sen ruokakauppiaana on alusta alkaen ollut Pasi Toppari.
– Kauppa on käynyt hyvin ja kannattavasti. Kannattavuutta ei ole haettu säästöillä, vaan jatkuvalla uudistamiselle, jolloin kauppa pysyy freesinä. Kasvuprosentit ovat olleet kaksinumeroisia ja viime tilikaudella ylitettiin jo 30 miljoonan liikevaihto, kertoo myymäläpäällikkö Jussi Sorsa.
Sorsan mukaan avain menestykseen on ollut sitoutunut henkilökunta. Ruokakaupassa työskentelee 43 henkilöä ja käyttötavarassa ja kassoilla noin 60, minkä lisäksi vuokratyöntekijöitä on verkkokaupan keräilyssä.
Hevissä on kolme henkilöä: Jari Heikkinen, Anja Järvi ja Riitta Taskinen. Heillä on hevikokemusta yhteensä 70 vuotta. Kolmikon luoma heviosasta noteerattiin vuoden 2020 lopulla K-Citymarket-ketjun parhaaksi. Lue lisää Puutarha-Sanomien numerosta 5/2021.