Päivittäistavaramyynnin arvo Suomessa ylitti 20,2 miljardia euroa vuonna 2020. Kun ateriointia siirtyi enemmän kotioloihin koronaviruspandemian myötä, lisääntyi päivittäistavaramyymälöiden myynnin volyymi 6,6% edellisvuodesta. Tämä on selvästi voimakkain volyymin kehitys yli nelikymmenvuotisen tilastoinnin aikana. Myynnin arvo puolestaan nousi 8,4%; vain 1980-luvun alussa kasvuvauhti on ollut kovempi. Tiedot perustuvat NielsenIQ:n tuottamaan Päivittäistavaramyymälärekisteriin.
K-ryhmä ja halpahintamyymälät kasvattivat markkinaosuuttaan
K-ryhmä kasvatti päivittäistavaramyyntiään +9,5%. Sen markkinaosuus nousi viidettä vuotta peräkkäin ja ylsi 36,9%:iin. Vahvimmin K-ryhmän ketjuista kehittyi K-Citymarket, jonka myynti kasvoi keskimääräistä markkinakasvua selvästi nopeammin, +12,2% edellisvuoteen verrattuna.
-K-ruokakaupoissa kehitys jatkui vuonna 2020 erinomaisena. Vuotta leimasi vahvasti koronapandemia, mutta olemme selvästi onnistuneet
tarjoamaan turvallisia, onnistuneita asiakaskokemuksia sekä osuvia valikoimia. Kehityksen voimaa korostaa osaltaan se, että markkinaosuuden kasvattaminen ei perustu kauppojen lukumäärän lisääntymiseen, vaan orgaaniseen kasvuun, K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli toteaa.
Akselin mukaan kaikissa ketjuissa koko toimintamme keskiössä on hyvä asiakaskokemus.
– Tätä tukevat ketjukonseptiemme päälle rakennettavat kauppakohtaiset, asiakasdataan pohjautuvat liikeideat. Datan sekä K-kauppiaiden syvän asiakastuntemuksen ja uuden innovoinnin avulla asiakaskokemusta myös parannetaan jatkuvasti. Strategiset valintamme ovat osoittautuneet oikeiksi ja se näkyy hyvänä myynnin ja asiakastyytyväisyyden kehityksenä kaikissa K-ruokakauppaketjuissa sekä verkkokaupassa, Akseli summaa.
S-ryhmän päivittäistavaramyynnin kehitys oli +8,1%. Sen markkinaosuus laski hienoisesti ja oli 46,0%. Myös S-ryhmän osalta eniten kasvoivat hypermarketit; Prisman myynnin kehitys oli +11,4%.
– Vuosi 2020 oli meille suuri investointien vuosi: S-market-ketju käy läpi uudistusta ja myymälöistä jo noin 300 on uudistettu. Vuoden 2020 suunnitelmiimme kuului myös ruoan verkkokaupan verkoston tuplaaminen ja tämä saavutettiin pandemian kirittämänä jo viime keväänä. Tuplaamisen sijaan kolminkertaistimme ruoan verkkokaupan verkoston viime vuonna ja työ jatkuu. Samalla kehitämme vahvalla panostuksella verkkokaupan asiakaskokemusta ja tässä tullaan tänä vuonna näkemään selkeä harppaus, vakuuttaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Lidlin päivittäistavaramyynti kasvoi +7,1%:n vauhtia ja sen markkinaosuus laski hiukan 9,5%:iin.
Kymmenestä suurimmasta ketjusta vahvimmin päivittäistavaramyyntiään kasvattivat halpahintamyymälät Tokmanni ja Kokkolan HalpaHalli, joiden myynnin kehitys ylitti jopa hypermarkettien kasvun.
Verkkokaupan osuus 2% päivittäistavaramyynnistä
Valtaosan vuodesta 2020 vallinneet poikkeusolot saivat aikaan merkittävän kasvuloikan päivittäistavaroiden verkkokaupassa. Verkkomyynnin arvo kasvoi 395 miljoonaan euroon edellisvuoden 110 miljoonasta. Näin verkkokaupan osuus päivittäistavaroiden myynnistä yli kolminkertaistui, kun se vuonna 2019 oli 0,6%. Koko päivittäistavaramyynnin kasvusta verkkokauppa toi vajaan viidenneksen.