Kotimaista omenasosetta saatiin kauppoihin

Lohjalla se ratkaistiin – kuinka suomalaista omenaa pystytään kannattavasti keräämään ja soseuttamaan niin suuri määrä, että sitä riittää koko maan kauppoihin ympäri vuoden. Ratkomista vaati kannattava prosessi. Itse tuote, jonka 40 tonnin ensierän jakelu alkoi juuri, on täysin sama kuin kodeissa vuosikymmeniä omista omenoista keitetty, puuron silmäksi ja piirakkaan käytetty omenasose – mutta ilman sokeria.

Suomalaisen omenan saanti perinteiseksi lisäaineettomaksi soseeksi, kauppatuotteeksi asti onnistui mm. omenaviljelijä Timo Krappen (vas.) ja Bonne Juomien Matti Väänäsen ansiosta.

Puolen litran kierrätettävään kartonkipakkaukseen aseptisesti pakattu uutuus on 100 % lohjalaista omenasosetta, johon ei ole lisätty mitään, ei lisäaineita eikä edes sokeria. Samalla se on ainoa tavallisista kaupoista saatavaksi tuleva omenasose Suomessa.

Myynti on juuri alkanut ensimmäisissä kaupoissa: Länsi-Uudellamaalla Suur-Seudun Osuuskaupan Prismoissa ja K-ryhmän Citymarketeissa.

Tähän mennessä kaupoistamme on löytynyt joitakin omenahilloja ja hyytelöitä, mutta valtaosa on ulkomaista alkuperää, ja kaikissa on sokeria sekä säilöntäaineita.

Idean perinteisen suomalaisen omenasoseen saannista kauppojen hyllyille esittivät jo vuosia sitten lohjalaiset omenatarhurit Jorma Jaakkola ja Timo Krappe.

– Lohja on suomalaisen omenaviljelyn keskus, mikä helpottaa kotimaisen omenan saatavuutta. Ajatuksia omenasoseen paluusta heiteltiin paikallisten viljelijöiden kanssa pitkään, ja todellinen kehitystyö käynnistyi viime vuoden alussa, kertoo lopputuotteen valmistaneen lohjalaisen mehutehtaan Bonne Juomat Oy:n toimitusjohtaja Matti Väänänen.

– Pitkään haasteena oli se, kuinka saadaan kannattavasti riittävän suuri määrä suomalaisia omenoita sopivaan muotoon, teollisen valmistuksen raaka-aineeksi.

Tuotteen hinta on kaupassa noin neljä euroa. Säilyvyys on pakkaustavan ansiosta huoneenlämmössä yksi vuosi.

Tältä näyttää perinteinen suomalainen omenasose uudessa asussaan. Sisältö on aitoa suomalaista omenaa, ilman mitään lisäaineita.

Kuluttajat ratkaisevat, onko suomalaisella omenasoseella tulevaisuutta

Tulevina kuukausina omenasosetta löytyy ja voi tiedustella yksittäisistä S- ja K-ryhmän myymälöistä muuallakin Suomessa.

Nyt myyntiin tuleva sose on tehty viime satokauden omenoista. Ensi syksyn tavoite on, että sose on saatavilla koko maassa.

– Totta puhuen tämä 40 tonnin erä on myös testi siitä, onko tuote kuluttajille riittävän kiinnostava, jotta sen tekoa kannattaa jatkaa vielä isompina määrinä ensi syksynä. Jos näin on, sosetta tehdään niin paljon, että se riittää koko Suomen kauppoihin. Silloin omenoita hankitaan laajemmalta alueelta. Prosessi on nyt kunnossa, Matti Väänänen sanoo.

– Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota ensi kertaa suomalaisille täysin kotimaista omenasosetta läpi vuoden. Hienoa on myös se, että tämän tuotteen hiilijalanjälki on todella pieni.