Puutarhaneuvos Hannu Salo valittiin Hedelmän- ja Marjanviljelijäin Liiton vuosikokouksessa 11.3.2019 kunniajäseneksi. Hannu Salo oli 36 vuotta yhdistyksen palveluksessa, niistä toiminnanjohtajana vuodet 1988–2018. Hän jäi eläkkeelle vuosi sitten.

Kokouksessa julkistettiin HML ry:n uusi logo ja myös kotisivut on uudistettu. Toiminnanjohtaja Miika Ilomäki esitteli vuosikertomuksen ja toimintasuunnitelman täksi vuodeksi. Liitolla on 675 jäsentä, missä kasvua edellisvuodesta oli 29 viljelijää.
HML ry:n puheenjohtaja jatkaa Ismo Ruutiainen Kiteeltä. Hallituksessa jatkavat Paula Achrén, Vesa Tuoloisela, Noora Räsänen, Tarja Matomäki, Toni Rahkonen, Sampo Keskinen, Paavo Runtti, Antti Alanne, Timo Krappe, Anders Lång, Yngve Österlund, Mika Ruottinen ja Merita Tasanen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Simo Rasimus Imatralta.