REKO ja Karjula saivat Helsingin ruokakultturipalkinnot

Helsingin ruokakulttuuripalkinnot on jaettu ensimmäistä kertaa. Vuoden 2015 ruokakulttuuritekona palkittiin REKO-lähiruokarinkien perustaminen Helsinkiin. Ruokavaikuttajana palkittiin sesongin mukaisen syömisen puolesta taisteleva Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula.

Samuli Karjulan Satokausikalenteri on edistänyt merkittävästi kauppojen kasvistarjontaa  ja -myyntiä. Karjula on  myös Puutarha-Sanomat -lehden kolumnisti.
Samuli Karjulan Satokausikalenteri on edistänyt merkittävästi kauppojen kasvistarjontaa ja -myyntiä. Karjula on myös Puutarha-Sanomat -lehden kolumnisti.

– Palkintokategorioita ja ehdokkaita valittaessa kiinnitettiin erityisesti huomiota paitsi tekojen ja toiminnan vaikuttavuuteen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen, myös nuoriin ja erityisesti vuonna 2015 läpimurron tehneisiin tahoihin ja henkilöihin. Helsingin ruokakulttuuripalkinnon saaneet ovat rohkeita, tuoreita ja uudistavia tekoja ja ihmisiä, jotka tekevät Helsingistä paremman ruokakaupungin meille kaikille, palkintoraadin puheenjohtaja Timo Santala kertoo.

Helsingin ruokakenttä elää kukoistuskautta. Pelkästään ravintoloita, kahviloita ja liikkuvia ruokatoimijoita syntyi vuoden 2015 aikana yli 70 lisää.

– Se on valtava määrä. Ja mikä parasta, Helsinkiin on juurtunut mahtava yhteisöllinen yhdessä tekemisen ja kilpailijoidenkin auttamisen ja kehumisen meininki. On ollut upeaa seurata sitä yhteishenkeä ja tsemppaamista, millä ruoka-alan toimijat tukevat toinen toistaan. Ehdokkaiden saamia kehuja lukiessa oli helppo varmistua siitä, että Helsinki on ruokakaupunkina luovissa, kunnianhimoisissa ja hyvissä käsissä – ja niitä käsiä tulee koko ajan lisää, Santala lisää.

 

RUOKAKULTTUURITEKO – Merkittävintä vuonna 2015 Helsingissä ruokakulttuurin alueella tapahtunutta.

Vuoden 2015 ruokakulttuuritekona palkittiin REKO-lähiruokarinkien perustaminen Helsinkiin. REKO-lähiruokaringeissä ruoka kulkee suoraan lähialueen pientuottajilta kuluttajille ilman välikäsiä. Tuotteiden tilaukset hoidetaan Facebook-ryhmien kautta ja noudetaan ennalta sovitusta paikasta, mikä synnyttää samalla pieniä ja nopeita lähiruokatoreja ympäri kaupunkia. Alunperin Pohjanmaalta lähtenyt malli rantautui Helsinkiin vauhdilla syksyllä 2015 ja pääkaupunkiseudulle perustettiin lyhyessä ajassa 8 REKO-rinkiä.

– REKO-piireihin kuuluu jo lähes 4 000 jäsentä Helsingissä. Lähiruuan merkitys on vahvistunut ja jakelupaikat toreilla ovat vilkastuttaneet torielämää iltaisinkin Hietalahdessa ja Töölössä, kehuu valintaraadissa vaikuttanut uusi ruokakulttuuristrategi Milla Visuri.

Kakkossijan ruokakulttuuriteko-kategoriassa nappasivat Satokausikalenterin ruokakauppoihin toteuttamat satokausihyllyt, jotka lisäsivät sesongin vihannesten ja hedelmien myyntiä yhteensä huimat 12 miljoona kiloa.

Kolmantena ruokakulttuuritekona palkittiin Helsingin kaduille kesällä 2015 lukuisina rullanneet ruokapyörät. Helsingin katujen ja puistojen ruokatarjontaa piristäneitä uusia ruokafillareita syntyi vuonna 2015 yhteensä yli 15.

 

RUOKATAPAHTUMA – Iloa ja ruokaelämyksiä helsinkiläisille vuonna 2015 tuonut tapahtuma.

Vuoden 2015 ruokatapahtumana palkittiin Hietalahden kauppahallissa joulukuussa alkanut Musaa & maistelua. We Love Helsingin järjestämät lauantai-illan maistelutapahtumat vilkastuttivat paljon keskustelua vuoden aikana herättänyttä Hietalahden kauppahallia.

– Ainutlaatuinen ”kuin ulkomailla” -fiilis. Juuri tällaisia tapahtumia kauppahalleissa pitäisi olla, kiittelee valintaraadissa vaikuttanut ruokatoimittaja Valtteri Väkevä.

Kakkossijan ruokatapahtuma-kategoriassa sai jo neljättä kertaa järjestetty Taste of Helsinki, joka on vakiinnuttanut paikkansa kesän ruokafestivaalien huipulla. Vaihtuvien huippuravintoloiden pienet annokset ja laadukas viinitarjoilu takaavat tapahtuman suosion vuodesta toiseen.

Kolmantena ruokatapahtumana palkittiin jo 12. kertaa Rautatientorilla järjestetty Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuma, jonka tämän vuoden olutkatselmus oli yli 200 kotimaisella pienpanimo-oluella laajin koskaan nähty pienpanimokattaus Suomessa.

Vuoden 2015 ruokavaikuttajana palkittiin Satokausikalenterin Samuli Karjula, joka on väsymättömästi puhunut sesonkien mukaisen vihannesten ja hedelmien syömisen puolesta. Karjulan työ sesonkikasvisten puolesta tuotti tulosta vuonna 2015 erityisesti suurten ruokakauppojen ja S- ja K-ketjujen kanssa tehty yhteistyö, joka toi kauden kasvikset näkyvästi esille ruokakauppoihin ja päätyi lyhyessä ajassa muuttamaan radikaalisti helsinkiläisten ruokatottumuksia terveellisempään, kestävämpään ja monipuolisempaan suuntaan.

– On toki hienoa, että joku perustaa kivan ravintolan tai raivaa pellon Helsinkiin, mutta onhan se ainutlaatuista, että jonkun ihmisen toiminta muuttaa helsinkiläisten ja suomalaisten arkisia kulutustottumuksia eettisempään ja terveellisempään suuntaan, painottaa Samuli Karjulan merkitystä valintaraadissa vaikuttanut ruokatoimittaja Valtteri Väkevä.

Kakkossijan ruokavaikuttaja-kategoriassa nappasi ravintoloisija Ilja Björs, joka tunnetaan määrätietoisena ja innokkaana suomalaisen ruuan ja ruokakulttuurin puolestapuhujana ja ennen kaikkea tekijänä.

Kolmantena ruokavaikuttajana palkittiin Herttoniemen sinnikäs paikallisaktiivi Olli Repo, joka on paitsi Herttoniemen ruokaosuuskunnan kantavia voimia, myös Kaupunkilaisten oma pelto -projektin aloittaja.

We Love Helsingin Musaa & maistelua -tapahtumasarja Hietalahden kauppahallissa valittiin vuoden ruokatapahtumaksi. Ruokalähettiläs-kategoriassa voiton vei arvostettu ruoka- ja juomakulttuurin puolestapuhuja Arto Koskelo. Vuoden tulokkaana palkittiin ravintola Baskeri & Basso. Tulevaisuuden toivo -kategorian voitti kahvila Kuuman perustaja Wia Nyman.