J&J Lakkapää Oy ja SGN Groupiin kuuluva SGN Tekniikka Oy Agrienergia ovat solmineet biolämpölaitteita koskevan yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Lakkapää Oy aloittaa Agrienergian maahantuomien biolämpölaitteiden myynnin sekä asennus- ja huoltopalvelun pohjoisen Suomen alueella syyskuun aikana.
Biolämpölaitteissa Euroopan johtaviin yrityksiin kuuluvan itävaltalaisen GILLESin hake- ja pellettikattiloiden sekä niiden polttoaineen siirtojärjestelmien lisäksi osa uutta yhteistyötä ovat saksalaiset eka-edelstahkaminen elementtisavupiiput.
Agrienergian edustamia biolämpölaitteita tullaan myymään Lakkapää Oy:n Oulussa, Torniossa, Yli-torniossa ja Rovaniemellä sijaitsevissa toimipisteissä. Varsinaisen laitemyynnin lisäksi Lakkapää pa-nostaa näillä paikkakunnilla voimakkaasti asennuspalveluun ja laitteistojen huoltoon.
– GILLESin täysautomaattiset hake- ja pellettikattilat vankkoine siirtojärjestelmineen antaa hyvän pohjan uudelle edustuksellemme, Juha Lakkapää toteaa.
– Tarjoamalla luotettavia ja erittäin helppokäyttöisiä biolämpölaitteita niin omakotiasujille kuin suu-rempiinkin kiinteistöihin haluamme nostaa biolämmön hyödyntämisen uudelle mukavuustasolle. Tarjoamme asiakkaillemme kattavan palvelukokonaisuuden, johon kuuluvat laitteiden asennus- ja huoltopalvelut sekä tarvittaessa myös rakentamispalvelut, kertoo Lakkapää.
SGN Tekniikka Oy:n toimitusjohtaja Timo Kalliojan mukaan Lakkapää Oy on erittäin merkittävä vahvistus Agrienergian myyntiorganisaatiolle Suomenkin mittakaavassa.
– Lakkapää Oy on erittäin vahva toimija koko Pohjois-Suomen alueella, ja yritys tuntee alueen läm-mityslaitekaupan erityispiirteet vuosien kokemuksen perusteella. Asiakkaat luottavat Lakkapäähän vakaana toimijana, jolla on pitkien etäisyyksien vaatimaa joustavuutta ja järjestelykykyä, sanoo Ti-mo Kallioja.