Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikössä kasvatettavan Lepaan tomaatin tuotannon hiilijalanjälki näyttää muodostuvan ennätyksellisen pieneksi. Satokaudella 2013 – 2014 tavoitellaan sitä, että kilo Lepaan tomaattia synnyttäisi vain 700 gramman suuruisen hiilijalanjäljen.
Kasvihuoneen lämpö ja energiankulutus on muutettu uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevaksi: syyskuussa 2012 HAMK Lepaalla alettiin käyttää biolämpövoimalaa lämmitykseen ja tammikuusta 2013 alkaen ekosähköä. Hiilijalanjälki ilmoitetaan painoyksikkönä tuotettua kasvihuonetuotekiloa kohti. Suomalainen vihannesten talvituotannon energiankäyttö on ollut viime vuosina yksi ympäristö- ja ilmastokeskustelun teema.
Lepaalla kasvihuoneessa tuotettavan tomaatin satokausi alkaa syyskuun puolessa välissä ja päättyy toukokuun lopussa. Aikaisemmin Lepaalla tuotetun tomaatin hiilijalanjälki on ollut noin 5 kiloa yhtä tomaattikiloa kohden, koska sähköön ja energiaan on käytetty fossiilisia energialähteitä.
Hiilijalanjälki muodostuu kotimaisilla kasvihuonetuotteilla pääosin tuotantoon kuluvasta sähkön- ja lämmönkulutuksesta. Espanjalaisten luonnonvalolla tuotettujen tuotteiden hiilijalanjäljestä suuri osa (140 g–170 g) muodostuu tuotteen kuljetuksesta Suomeen. Muita lukemaan vaikuttavia tekijöitä ovat taimet, lannoitteet, kasvualusta, pakkaukset ja jätteet.
Laskelmia on tehty tulevan kauden lisäksi kuluvalta kaudelta 2012–2013 ja menneeltä kaudelta 2011–2012. – Uskomme että hiilijalanjälkemme saattaa edelleenkin pienentyä, kun oman biolämpövoimalan käyttö tehostuu entisestään, kertoo tuotantopäällikkö Mika Järvinen.
Nykyistä Lepaan tomaattia on kasvatettu myyntiin Hämeenlinnan alueen kauppoihin vuodesta 2008. HAMK Lepaa on ainoa talvitomaatin viljelijä Kanta-Hämeessä. Lepaalla on kasvatettu tomaattia erilaisissa kasvihuoneissa jo sadan vuoden ajan.
Puutarha-Sanomat -lehden numerossa 3/2013 on laaja artikkeli Varsinais-Suomen kauppapuutarhureiden toimista hiilijalanjäljen minimoimiseksi ja närpiöläisestä Johanna Smithistä ”Klimatsmarta odlare mäter kolavtryck” -artikkeli.Voit lukea artikkelit lehden digitaalisesta näköispainoksesta (5 €/lehti)