Puutarha-Sanomat: Kasvinsuojelulain muutos kurmottaa viljelijöitä

Tänään ilmestyvässä Puutarha-Sanomat -lehdessä on kärkijuttuna kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttaminen. Tähän saakka viranomaisen määräyksestä kasvintuhoojan vuoksi hävitettävät kasvustot ja torjuntatoimenpiteet on korvattu valtion varoista. Eduskunnassa oleva lainmuutos vesittää korvauksen.

Eviran tarkastaja voi määrätä tuhottavaksi kasvuston, jos hän havaitsee siinä vaaralliseksi luokiteltua kasvintuhoojaa. Tähän saakka yrittäjä on saanut korvauksen sekä hävitetyn sadon arvosta että torjuntatoimenpiteistä. Muutoksen jälkeen korvausta voi saada vain torjuntatoimenpiteestä, jos sen aiheuttama kustannus on poikkeuksellisen suuri.

Muutoksella pyritään säästämään valtion varoja. Vuosittain korvauksiin on kulunut keskimäärin 1,1 miljoonaa euroa.

Kasvinsuojeluasetuksessa on lueteltu kasvintuhoojat, joista viranomaiset voivat antaa rajoituksia, kieltoja ja määrätä hävittämistoimenpiteitä kasvintuhoojan torjumiseksi ja leviämisen estämiseksi:

Bakteerit

• Perunan vaalea rengasmätä Corynebacterium sepedonicum
• Ruskomätä Pseudomonas solanacearum

Virukset
• Tomaatinpronssilaikkuvirus Tomato spotted wilt virus

Sienet
• Mansikanpunamätä Phytophthora fragariae
• Tomaattisyöpä Didymella lycopersici
• Möhöjuuri Plasmodiophora brassicae
• Viljan mustaruoste Puccinia graminis
• Krysanteemin mustamätä Didymella chrysanthemi
• Perunasyöpä Synchytrium endobioticum
• Sipulin pahkamätä Sclerotium cepivorum

Ankeroiset
• Keltainen peruna-ankeroinen Globodera rostochiensis
• Valkoinen peruna-ankeroinen Globodera pallida
• Juurikasankeroinen Heterodera schachtii
• Varsiankeroinen Ditylenchus dipsaci
• Mansikka-ankeroinen Aphelenchoides fragariae
• Juuriäkämäankeroiset Meloidogyne spp.

Punkit
• Herukan äkämäpunkki Cecidophyopsis ribis

Hyönteiset
• Koloradonkuoriainen Leptinotarsa decemlineata
• Krysanteemin lehtimiinaajakärpänen Liriomyza trifolii
• Kalifornianripsiäinen Frankliniella occidentalis
• Etelänjauhiainen Bemisia tabaci
• Suonimiinaajakärpänen Liriomyza huidobrens is

Lue lisää Puutarha-Sanomat -lehdestä.Voit tilata lehden 54 euron edulliseen kestotilaushintaan www.puutarha-sanomat.net -palvelun oikean palkin linkistä tai asiakaspalvelustamme puh. 010387 0880. Voit myös lukea jutun digitaalisesta näköislehdestä; lehden hinta on 5 euroa.

Klikkaa ja lue tästä PS nro 10/2012