Oksasen puutarha siirtyi ekologiseen vihreävoimaan

Oksasen Puutarha Oy on Turun Paattisilla ja Oripäässä toimiva kauppapuutarha, joka kasvattaa noin 15 % Suomen ruukkuvihanneksista. Viitisenkymmentä henkilöä vakituisesti työllistävästä yrityksestä lähtee suomalaisiin kauppoihin vuodessa lähes 10 miljoonaa erilaista salaattia ja yrttiä. Viime aikoina yritys on investoinut voimakkaasti paitsi tuotteiden laatutason ja toimitusvarmuuden kehittämiseen myös ympäristö-vastuullisuuden lisäämiseen.

– Esimerkiksi kasvihuoneiden lämmitykseen käytetyn raskasöljyn vaihdoimme uuden kiinteän polttoaineen laitoksen myötä biopolttoaineeseen jo muutama vuosi sitten. Nyt vuodenvaihteessa päätimme siirtyä sähköenergiassa VihreäVoimaan, kertoo toimitusjohtaja Juha Oksanen.

VihreäVoima on vesi- ja tuulivoimalla sekä bioenergialla tuotettua sähköä. Savon Voima ylläpitää ns. vihreän sähkön tasetta ja huolehtii, että yhtiö hankkii uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä vähintään sen määrän, jonka VihreäVoiman valinneet asiakkaat käyttävät. Markkinointipäällikkö Ari Holopainen kertoo, että jo kymmenisen vuotta markkinoilla olleen ympäristöystävällisen sähkötuotteen suosio on kasvanut tasaisesti.

– Alunperin VihreäVoima otettiin paremmin vastaan kuluttajakohderyhmässä, mutta viime vuosien kasvun ovat tehneet yritykset. Mukaan on tullut edistyksellisiä yrityksiä erityisesti matkailu-, hotelli-, ravitsemus- sekä elintarvikealalta, Holopainen luettelee.

– Halusimme vähentää aiheuttamiamme päästöjä ja pienentää siten hiilidioksidijalanjälkeämme. Vaikka VihreäVoima maksaa tavallista sähköä enemmän, teimme arvojemme mukaisen ratkaisun. Oksasen Puutarha on vastuullisesti tuotetun, tuoreen lähiruuan valmistaja, Juha Oksanen painottaa.

Lue Puutarha-Sanomien digitaalisesta näköislehdestä juttu Oksasen puutarhasta

Puutarha-Sanomat nro 2/2006: Salaatin viljelyssä valotus on tarkkaa
(Digilehden hinta on 5 €, jonka voit maksaa verkkopankilla tai luottokortilla.)

Lue Puutarha-Sanomien nettilehdestä juttu

Juha Oksasesta vuoden 2009 puutarhuri