Tuoksuvalmuskaa saa nyt myydä elintarvikkeena

Tuoksuvalmuska eli matsutake-sieni on lisätty kauppasieniluetteloon. Näin ollen sitä saa myydä elintarvikkeena.

Tuoksuvalmuska on arvostettu ruokasieni erityisesti Japanissa, jossa sienen käytöllä on vuosisataiset perinteet. Suomessa tuoksuvalmuskan vientimahdollisuuksia pidetään hyvinä. Sienelle saadaan arvoa myös tarjoamalla siitä tehtyä ruokaa suomalaisravintoloissa japanilaisturisteille.

Tuoksuvalmuskaa viedään Japaniin vuosittain yli kolme miljoonaa kiloa muun muassa Kiinasta, Etelä-Koreasta ja sen lähilajiketta Kanadasta ja Yhdysvalloista. Myös Ruotsissa kartoitetaan tuoksuvalmuskan vientimahdollisuuksia.

Vientimahdollisuuksia selvitetään

Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikkö on aloittanut kaksivuotisen tutkimushankkeen, jossa koulutetaan ihmisiä tunnistamaan männyntuoksuvalmuska ja löytämään sen tyypilliset kasvupaikat. Männyntuoksuvalmuska eli matsutake on Suomessa huonosti tunnettu sieni, mutta Japanissa sillä on vuosisatojen takaa periytyvä erityisasema.

Männyntuoksuvalmuska kasvaa Suomessa hiekkaisilla mäntykankailla, joissa on ohut humuskerros ja jopa kasvittomia laikkuja. Tuoksuvalmuska esiintyy koko maassa. Sateisina kesinä se tuottaa satoa parhaiten Pohjois-Suomessa kasvaen samankaltaisilla kankailla kuin männynherkkutatti. Sienen satokausi kestää heinäkuun lopulta lokakuun alkuun. Metla on julkaissut kartan sienen mahdollisista esiintymispaikoista Pohjois-Satakunnassa ja Sata-Hämeessä. Maan eteläosissa sieni on harvinainen.

Metlan tutkmushankkeessa on määrä selvittää, mitkä ovat Suomen metsissä kasvavan männyntuoksuvalmuskan taloudelliset hyödyntämismahdollisuudet. Japanissa sienen sato on romahtanut ja sitä tuodaan maahan pääasiassa Kiinasta ja Koreasta. Kysyntää riittäisi kuitenkin suuremmallekin määrälle.

Metla selvittää, olisiko männyntuoksuvalmuskaa mahdollista viedä kannattavasti Pohjois-Satakunnasta Japaniin. Jos vienti vaikuttaa taloudellisesti kannattavalta, männyntuoksuvalmuskan talteenottoon on tarkoitus muodostaa kerääjärengas.

Matsutake on kiinteämaltoinen ja hyvin säilyvä, ja suora lentoyhteys takaisi nopean kuljetuksen Suomesta Japaniin. Japanissa sienen kilohinta määräytyy koon mukaan. Kaikken pienimmät, vielä avautumattomat ”nuput” ovat kaikkein arvokkaimpia. Niiden kilohinta voi olla useita satoja euroja.

Tuoksuvalmuska lisättiin kauppasieniluetteloon kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman kasvisasetustyöryhmän ehdotuksen mukaisesti. Kauppasieniluettelo säätelee ja rajoittaa kaupan pidettävien sienten ja sienivalmisteiden myyntiä, koska vain luettelossa mainittuja ruokasieniä saa myydä elintarvikkeena. Kauppasieniluetteloon sisältyy myös ohjeet saman sukuisten sienten myymisestä samassa erässä ja määräys viljeltyjen ruokasienten nimistä.

Kauppasieniluetteloon sisältyy yhteensä 24 ruokasientä. Kauppasieniluettelo on saatavissa Finlexistä kohdasta Viranomaisten määräyskokoelmat ja Eviran internetsivuilta.