Helsingin Myllystä vuoden luomuyritys

Luomuliitto on valinnut kuhmolaisen JUSSI PULKKISEN vuoden luomuviljelijäksi. Vuoden luomuyritykseksi liitto puolestaan nimesi Helsingin Myllyn. Luomuliitto julkisti valinnat tänään 23. päivä marraskuuta Lahdessa pitämässään syyskokouksessa.

Oma mylly jalostaa Pulkkisen viljat

Ehdotuksen Pulkkisen valinnasta teki Kainuun luomuyhdistys. Yhdistys painottaa erityisesti Pulkkisen aktiivista työtä kainuulaisen luomutuotannon edistäjänä ja luomuviljelijöiden tukijana. Lisäksi hän on omalla esimerkillään saanut aikaan yleistä kiinnostusta luomutuotantoa kohtaan.

Pulkkinen viljelee yhdessä puolisonsa MAIJA LEINOSEN kanssa luomuruista ja -ohraa yhteensä 60 hehtaarilla. Tilalla alkoi siirtyminen luomutuotantoon vuonna 1989, ja ensimmäisen luomusopimus tehtiin 1991. Vuotta myöhemmin alettiin rakentaa omaa myllyä, koska sellaista ei Kuhmossa ollut. Omassa myllyssä Pulkkinen jalostaa kaiken tilalla tuotetun viljan, ja tuotteet pakataan 20 kilon säkkeihin. Pikkupusseista on aikojen saatossa luovuttu, koska myllyn pyörittämiseen ei haluttu käyttää määräänsä enempää työaikaa. Tilan tuotteet myydään lähialueille Kuhmoon, Sotkamoon ja Kajaaniin. Asiakkaina on pienten leipomoiden lisäksi myös kotitalouksia.

Suomen suurin luomuviljan jalostaja

Etelä-Suomen Luonnonmukaisen viljelyn yhdistys puolestaan ehdotti Helsingin Myllyä vuoden luomuyritykseksi. Yhdistys korostaa perusteluissaan, että Myllyn tavoitteena on olla luomujalostuksessa yhtä kustannustehokas kuin tavanomaisellakin puolella. Lisäksi yritys pyrkii lisäämään kuluttajien kiinnostusta luomutuotteita kohtaan hinnoittelemalla ne maltillisesti. Yritys tekee myös jatkuvaa tuotekehitystä saadakseen luomutuotteita kuluttajien saataville. Viljelijän kannalta on ollut myönteistä, että Helsingin Mylly on pystynyt ilmoittamaan kohtuullisen tuottajahinnan jo sopimuksia tehtäessä.

Vuonna 1943 perustettu Helsingin Mylly on Suomen suurin kotimaisen luomuviljan jalostaja. Sen noin 14,5, miljoonan euron liikevaihdosta luomutuotteiden osuus on 20 prosenttia, puolet luomutuotannosta menee vientiin. Kauppaa tehdään Euroopan lisäksi Kaukoidässä ja Australiassa.

Helsingin Myllyn tuotevalikoimaan kuuluvat kuluttajille tarkoitetut luomujauhot, –hiutaleet ja – myslit sekä luomukorput. Suurkeittiöille tarjotaan luomujauhoja, -hiutaleita, -leseitä, -suurimoita ja –litisteitä. (Finfood)