Venäläiset perunan laatutuottajiksi

Kotimaiset Kasvikset on nimennyt Pertti ja Taina Venäläisen Kuopiosta perunantuotannon Vuoden laatutuottajiksi. Huomionosoitus julkistettiin Kotimaiset Kasvikset ry:n järjestämän perunantuottajien seminaarin aluksi Keuruulla 31.10.2006.

Venäläisten tila sijaitsee Kallaveden länsirannalla Kuopioon kuuluvassa Hirvilahden kylässä ja sen päätuotteina ovat ruokaperuna ja lihasiat. Yritys ansaitsee tunnustusta pitkäjänteisestä toiminnasta alalla, sillä perunanviljely aloitettiin tilalla jo Pertin isän toimiessa tilan isäntänä. Vielä 90-luvun alussa tuotettiin myös siemenperunaa, mutta nyt on erikoistuttu varhais- ja ruokaperunaan, joita toimitetaan pakattuna lähinnä oman maakunnan alueelle. Perunaa viljellään reilun kahdeksan hehtaarin pinta-alalla. Järjestelmällisellä viljelykierrolla on pyritty varmistamaan tuotteen laadun ja maan rakenteen säilyminen hyvänä.

Kotimaiset Kasvikset ry:n laadunseurannan perusteella tuotteiden laatu on viime vuosina ollut tasaisen hyvä. Myös yrityksen toiminnan laadusta on saatu positiivista palautetta niin kaupan kuin viljelyneuvonnan puolelta.

Pertti on toiminut aktiivisesti alan yhteiseksi hyväksi jo vuosien ajan osallistumalla Pohjois-Savon perunakerhon toimintaan ja hän on ollut myös MTK:n perunavaliokunnan jäsenenä ja sen edustajana Kotimaiset Kasvikset ry:n hallituksessa reilu 10 vuotta sitten.

Pertti Venäläinen korostaa yhteistyön merkitystä hyvän lopputuloksen luomisessa. ”Pitkään jatkunut yhteistyö ammattitaitoisten viljelyneuvojien kanssa on mahdollistanut tuotannon tarkan seurannan ja kehittämisen”. Myös pitkäaikainen joustava yhteistyö maakunnallisen osuuskauppa PeeÄssän kanssa saa kiitosta.

Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavat hyvälaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Valinta perustuu yhdistyksen laadunvalvonnan tuloksiin ja eri sidosryhmiltä saatuihin suosituksiin. Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuosittain vuoden laatutuottajan kasvihuonekukka-, kasvihuonevihannes-, avomaanvihannes-, hedelmän- ja marjantuotannon sekä ruokaperunantuotannon alalta.