Agrimarketilla kasvua

S-ryhmään kuuluvan Agrimarket-ketjun myynti vuoden alusta kesäkuun loppuun oli 455 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 5 prosenttia edelliseen vuoteen. Lannoitteiden myynti kasvoi edellisvuoteen nähden 9 prosenttia. Kasvusta yli puolet oli hinnan korotusten aiheuttamaa ja loppu myynnin suurempaa painottumista kevätkaudelle. Ketjun osuus lannoitekaupasta on noin 51 prosenttia. Myös Agrimarket-ketjun kalkkikauppa kasvoi 11 prosenttia alkuvuonna.

Kasvinsuojeluaineiden ja erityisesti kasvitautiaineiden myynti laski noin 3 prosenttia alkuvuonna, sillä kuiva ja kuuma kesä ei aiheuttanut merkittäviä tautipaineita kasvustoissa. Myös säilöntäaineiden myynti kasvoi hieman. Agrimarketin maatilarehukaupan volyymit ovat edellisen vuoden tasolla ja markkinaosuudet ovat pysyneet ennallaan.

Traktori- ja puimurikauppa kävi Suomessa alkuvuonna hiljaisemmin kuin vuotta aiemmin. John Deere -traktoreiden markkinaosuus alkuvuonna oli 21,8 prosenttia. Puimurikaupan laskiessa Sampo Rosenlew on säilyttänyt vahvan, noin 65 prosentin markkina-asemansa.
Työkonekaupan myyntimäärät lisääntyivät äkeiden, kevättyökoneiden, suorakylvökoneiden, pintalevittimien ja kasvinsuojeluruiskujen osalta. Kotimaiseen energiaan liittyvät koneet ja laitteet kuten klapikoneet, polttolaitteet ja puunkorjuukalustot ovat kasvattaneet myyntiään.

Viljan myynti edellisvuotta suurempaa

Agrimarket-ketjun viljan myynti oli edellistä vuotta selvästi suurempaa. Viime syksyn viljasato oli määrältään hyvä ja viljan vienti jatkui alkuvuoden aikana edellisten vuosien tasolla. Tulevalle kaudelle tehtiin viljelysopimuksia merkittävä määrä. Erityisesti öljykasvien viljely kasvoi satokaudelle 2006/2007.

Siemenkaupan kokonaisvolyymi ei kehittynyt odotetulla tavalla, vaan kääntyi laskuun erityisesti kevätvehnässä ja kaksitahoisissa ohrissa.

S-Agrinet verkkokaupan myynti ja asiakasmäärä on kehittynyt positiivisesti. Uusia kävijöitä on tullut erityisesti keväällä avatun Täsmäsää-palvelun myötä, joka on noussut nopeasti sivuston suosituimmaksi palveluksi. (Finfood)