Espanjalaisen mansikan tuonti kasvanut räjähdysmäisesti

Helsinkiläinen Jori Liemola sanoo, että espanjalaisen mansikan tuonti on kasvanut räjähdysmäisesti. Hän myy kukkia ja marjoja yhdeksässä pisteessä pääkaupunkiseudulla.

– Olen huolissani kotimaisen varhaismansikan asemasta, sillä espanjalaisen mansikan maku on ollut erittäin hyvä.

– Varoittelin pari vuotta sitten Suonenjoella seminaarissa espanjalaisen mansikan tulosta. Jos silloin olisi joku sanonut, että myisin sitä parin vuoden päästä jo 6,5 tonnia viikossa, olisin vienyt sanojan ”hoitoon”. Näin vaan on, tälläkin rikkonaisella ja sateisella viikolla myyn 4,5 tonnia ja mansikka loppuu kesken. Käyttämäni maahantuoja tuo neljä rekkaa viikossa mansikkaa, päivittelee Liemola.

– Hälytyskellojen tulisi viljelijöiden piirissä soida. Espanjalaisen mansikan tukkuhinta on 2,5 euroa kilolta ja kotimainen maksaa noin 12 euroa kilolta.

– Espanjalainen toimittaja viljelee vuosittain mansikkaa 4 miljoonaa kiloa. Nyt siellä on helle ja laatuongelmia voi tulla, kun poiminta ei pysy perässä eikä jäähdytykseen mansikkaa saada ajoissa. Luulen kuitenkin, että espanjalaista mansikkaa voi tulla juhannukseen saakka.

Jori Liemolalla on kiinteät myyntipisteet Tapiolassa, Ruoholahdessa, Forumissa, Itäkeskuksessa ja Myyrmannissa. Lisäksi hänellä on toripaikat Iso Omenassa, Tapiolassa, Lauttasaaressa ja Myyrmäessä. Myyntipisteet ovat Jorintori-nimellä ja myyntihenkilökuntaa on 45 henkeä.