Puutarha-Sanomista iso jakelu

Puutarha-Sanomat -lehti numero 5 on jaettu 10.000 kappaleen painoksena. Normaali lehden levikki on 5.000 kappaletta. Lehti leviää sekä viljelijöille että kaupan väelle. – Lehteä on julkaistu nyt kaksi vuotta ja se on löytänyt lukijansa. Palaute on ollut yllättävän positiivista. Kiireiset kauppiaatkin kehuvat lehteä, iloitsee päätoimittaja Jouko Tikkanen.

Tikkasen mukaan lehti rakentaa vihannesten, perunoiden, marjojen, sienten ja hedelmien sekä niiden jalosteiden ketjun arvoa. – Jokainen osapuoli ketjussa on tärkeä. Arvoketju muodostuu tarvikkeiden toimittajista, viljelijöistä, tukuista ja vähittäiskaupasta. Kaikkien yhteinen tavoite on tyytyväinen asiakas.

Uusimmassa Puutarha-Sanomat lehdessä kerrotaan paimiolaisen viljelijän Esko Holman itse suunnittelemasta ja rakentamasta koneketjusta avomaankurkun viljelyssä. – Suomalaisten tulee korvata heikommat viljelyolosuhteet teknologisella etevämmyydellä, sanoo Holma.

Lehti haastattelee hyvinkääläistä Kauppahuone Pyrhösen kauppiasta, Timo Pyrhöstä. ”Pyrtsin” mukaan suomalainen viljelijä ja kauppias ovat samassa veneessä.- Kotimainen tuotanto tulee läheltä ja sen laatu, tuoreus ja maku tiedetään.

· Lehdessä on mm. seuraavat jutut:
· Täydellinen koneketju viljelijän rakentamana
· ”Pyrtsi” on reilu ruokakauppias
· Kimberly-lajike ihtastuttaa
· Vihannesala kokoontuu Hyvinkäälle
· Siemenmyyjä on tuottajain kumppani
· Sokeriuudistus heijastuu puutarhatuotantoon
· Varhaisperuna nousee superkuokalla
· Vanhentumista vastaan
· Laatutarkastajat tulevat kauppoihin
· Alkuperäväärennöksissä uusia ilmiöitä
· Vaihteleva kesä vihannesmarkkinoilla

Puutarha-Sanomat -lehden voi tilata oikeassa palkissa olevasta linkistä.