Ministerivieras marjaväen helmiseminaariin

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki on Suonenjoella 9. päivänä helmikuutta pidettävän marjaseminaarin pääesiintyjä.
– Nyt paneudutaan jo kolmen kuukauden kuluttua tapahtuvaan Euroopan Unionin laajentumiseen. Osa näistä uusista jäsenmaista ovat erityisen vahvoja puutarhatuotteiden tuottamisessa, kertoo tapahtuman järjestäjä johtaja Kari Korhonen Marjaosaamiskeskuksesta.

Korhonen kertoo, että helmiseminaarin aamu käynnistetään savolaisen huumorin säestämänä, kun tutustutaan pienviljelijän emännän ja hänen Anselminsa arkielämään.

– Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäeltä on pyydetty katsaus, miten EU:n laajeneminen mahdollisesti vaikuttaa suomalaiseen elintarviketeollisuuteen, sanoo Korhonen.

– Pohjois-Savon Maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Rossi – itsekin alan mies – visioi marjaelinkeinon tulevia haasteita.

– Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan uusi ulkomaalaislaki. Siinä puutarha-alaa koskettaa alle kolme kuukautta kestävissä sadonkorjuutöissä ulkolaisille tarvitun työluvan poistaminen. Marjoista poimitaan nykyisin jo 60-70 % ulkolaisten toimesta. Työministeriöstä ylitarkastaja Mirkka Mykkänen esittelee lakiehdotuksen, toteaa Korhonen.

Korhosen mukaan raaka-aineen viljeleminen on monesti helppoa, mutta sen muuttaminen kannattavasti rahaksi onkin jo huomattavasti vaikeampaa. – Toimitusjohtaja Kari Lyytinen, Tuoreverkko Oy:stä, Kuopiosta esittelee heidän yrityksensä vihannesten markkinointikonseptin.

– Kehityspäällikkö Terhi Taulavuori kertoo, mitä marjanviljelijälle soveltuvia työkaluja löytyy ProAgrian ”työkalusalkusta”.

Sokerina seminaariesitysten pohjalla on Nuijamaalla marja- ja omenatilaa pyörittävä viljelijä Veikko Järvenpää, joka kertoo lennokkaaseen tapaansa heidän omalla tilalla tehdyistä strategiavalinnoista, sanoo Korhonen.

Seminaarin osallistumismaksu 5 euroa sisältäen alv-veron. Osallistujille on tarjolla myös omakustanteinen lounas ja iltapäiväkahvi.

Ilmoittautumiset 4.2. 2004 klo 12 mennessä:
Marjaosaamiskeskus
Ritva Varko
Jalkalantie 6
77600 SUONENJOKI
puh: 020 7464 600
e-mail: ritva.varko@suonenjoki.fi

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!