Maanantaina 12. tammikuuta järjestetään perinteeksi muodostunut laivaseminaari. Laivalla on kolme rinnakkaisseminaaria: avomaavihanneksista, marjoista ja omenasta. – Viljelijöitä on lähdössä mukaan noin 130, laskee hortonomi Jorma Jokela Farmasta.
Avomaanvihannesviljelijöiden seminaarissa Kyösti Nissi puhuu vihannesviljelyn kannattavuusdesta ja hintakehityksestä. Matti Linnainmaa kertoo tuloksia Innovan avomaan vihannesten lajikekokeista ja kokemuksia maan kosteuden mittaamisesta. Ajankohtaista viljelytekniikkaa selostaa Sven Engblom Suomen Talousseurasta.
Mansikkaseminaaissa Tuija Tanska kertoo viljelijäkyselyn tulokset mm. lajikkeisiin liittyen. Pirjo Dalman kertoo Nuijamaalla olevan Kauniston tilan mansikanviljelystä. Jorma Jokela kertoo mansikan jäähdytyskokeiden tuloksista.
Omenaseminaarissa Arto Ylämäki kertoo, kuinka huonosti kasvava taimi elvytetään leikkaamalla. Hilma Kinnanen arvioi erikoisen syksyn ja talven vaikutuksia omenalle. Veikko Järvenpää tuo tuulahduksen itärajalta kertomalla, kuinka omenanviljelyllä voi rikastua.
Viljelijät voivat suorittaa seminaarin yhteydessä kasvinsuojelun erityistutkinnon, joka tulee suorittaa joka viides vuosi ympäristötuen saamiseksi.