Multaperuna ja pakkamattomat kasvikset kysyttäessä suosikkeja

Jopa 95 prosenttia kuluttajista haluaisi ostaa kasviksia pakkaamattomina.Esimerkiksi yli puolet toivoi irtomultaperunoita, osoittaa KotimaisetKasvikset ry.:n tilaama tutkimus, joka mittasi kuluttajien asenteitaviherympäristöä ja puutarhatuotteita kohtaan. Taloustutkimus haastattelireilua tuhatta kuluttajaa ja piti kolme ryhmäkeskustelua. Pakattuinamiellyttivät eniten kurkku, ruukkusalaatti ja pesty porkkana. Esikäsitellyttuotteet, kuten valmiit salaatit ja pilkotut kasvikset, eivät kiinnostakuluttajia, koska niitä ei mielletä tuoreiksi eikä kotimaisiksi.

Vain kolmannes kuluttajista syö vähintään kolme annosta kasviksia päivässä,kun suositus on viisi annosta päivittäin.
– Yllättävää oli, että kasvistenkäyttöä rajoittavat eniten allegiat ja sairaudet. Jopa yhdeksän prosenttiavastaajista ilmoitti niiden rajoittavan kasvisten syöntiään, sanooKotimaiset Kasvikset ry.:n toiminnanjohtaja TIMO TAULAVUORI. Taulavuoripuhui tiistaina Helsingin pääpostitalolla puutarha-alan järjestöjenjärjestämässä kutsuvierasseminaarissa Ei päivää ilman puutarhaa. Kasvistenarvioitu kalleus haittasi kuutta prosenttia haastatelluista, ja muita syitäolivat arjen kiireellisyys, oma laiskuus ja varastotilojen puute.

Pakkauksista haastatellut halusivat lukea pakkauspäivämäärän, joka nytyleensä puuttuu kasviksista ja vihanneksista. Myös alkuperämaa tulisiilmoittaa selvästi. Luomumerkki koettiin tärkeäksi luomutuotteissa, muttareseptit tai tiedot ruuan reitistä kiinnostivat pakkauksissa vähiten.Haastattelun perusteella kuluttajat jakaantuivat viiteen erilaiseen ryhmäänruuanlaittotyylinsä ja kiinnostuksensa mukaan. Neljännes haastatelluistalukeutui perheen muonittajiin, 20 prosenttia aktiivisiin kokkaajiin, 15prosenttia valistuneisiin kotikokkeihin, toiset 15 prosenttia perinteisiinkotikokkeihin ja viimeistä 15:ta prosenttia kokkaus ei kiinnosta lainkaan.

Puutarha noussut ylellisyydestä välttämättömyydeksi

Puutarha tarjoaa suomalaisille aitoutta, rehellisyyttä ja elämyksiä elikansallisarvoja arkeen ja juhlaan. Puutarhan hoidosta ja kasvisten käytöstäon tullut hyvinvoinnin mittari. – Tutkimusten mukaan suomalainen kuluttajapoikkeaa tässä selvästi muista eurooppalaisista. Meille luonto ja ympäristöovat perinteisesti olleet läheisempiä kuin monelle muulle kansalle,Taulavuori kiteyttää.

Puutarha-alan merkitys yhteiskunnassa kasvaa sitä mukaa kun maailma tuleekovemmaksi ja kiireisemmäksi. Maanläheinen puutarhaharrastus tuo kaikkienulottuvilla olevaa vastapainoa stressille. Kasvisten syönnin avullahemmotellaan ja hoidetaan itseä. – Samalla kun kansainvälisyys lisääntyy,lisääntyvät myös kotimaisuuden arvostus ja toisaalta ihmiset odottavatkasvisten laadulta ja alkuperältä yhtä enemmän, Taulavuori tulkitsee.