Kauhajoen Ruokamessut katetaan tulevana viikonloppuna perinteiseenHämes-Havusen talonpoikaismiljööseen jo 13. kerran. Valtakunnallinenkotimaisten elintarvikkeiden näyttely- ja myyntitilaisuus on houkutellutpaikalle suuren joukon elintarvikealan yrittäjiä, palvelujen tarjoajia japaikallisia käsityön osaajia. Myyntipöydillä nähdään tänä vuonna muunmuassa viljakalkkunaa, villisikatuotteita, erilaisia marjasäilykkeitä,luomu- ja yrttituotteita, rapuja sekä vanhan ajan karamelleja.
Kolmipäiväisten messujen virallisia avajaisia vietetään perjantaina 5.syyskuuta. Viikonlopun mittaan ohjelmassa on näyttelytarjonnan lisäksi muunmuassa ruuanvalmistusnäytöksiä. Omat syksyiset ruokavinkkinsä paljastavatkeittiömestari MARKUS MAULAVIRTA sekä kokit JAAKKO KOLMONEN ja JANNEPEKKALA. Messujen ulkomaisena vieraana nähdään ranskalainen keittiömestariGEORGES PRALUS, joka esittelee ruuanvalmistusta sous-videkypsennysmenetelmällä. Pralus luennoi myös perjantaina järjestettävässäammattilaisseminaarissa.
Viime vuonna Kauhajoen Ruokamessuilla tehtiin yleisöennätys, kunkolmipäiväisessä tapahtumassa vieraili 18 000 kävijää. Tänä vuonna yleisöpääsee tutustumaan messutarjontaan perjantaina kello 10 – 18 sekälauantaina ja sunnuntaina kello 9 – 17.