Etelä-Karjalassa kesän ensimmäinen korodankuoriainen

Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa on tehty tämän kesän ensimmäinen varmistettu koloradonkuoriaishavainto. Kotipuutarhuri löysi tiistai-iltana perunamaaltaan syötyjä lehtiä sekä koloradonkuoriaisen toukkia. Ilmoituksen saatuaan KTTK:n kasvintarkastajat kävivät paikalla varmistamassa havainnon.

Tarkastuksessa perunamaasta löytyi muutama aikuinen koloradonkuoriainen, runsaasti eri-ikäisiä ja -kokoisia koloradonkuoriaisen toukkia sekä munaryhmiä. Esiintymä torjuttiin eikä tässä vaiheessa ole syytä epäillä, että toukkia olisi ehtinyt mennä maahan koteloitumaan. Viime vuonna kyseisellä paikalla ei ollut todettua havaintoa koloradonkuoriaisesta eikä nyt löytyneiden koloradonkuoriaisten alkuperää tiedetä varmasti. Kasvintarkastuksen mukaan kyseisellä paikalla on kuitenkin ilmeisesti talvehtinut muutama aikuinen koloradonkuoriainen. KTTK jatkaa edelleen tarkastustyötä.

Kaksi viikkoa sitten maan lämpötilat ylittivät puolen metrin syvyydessä 15 asteen rajan, jonka jälkeen koloradonkuoriaiset nousevat talvehtimispaikoistaan. Havaintopaikalla kuoriaiset ovat ilmeisesti nousseet maasta noin kaksi viikkoa sitten, ruokailleet muutaman päivän ja ryhtyneet sen jälkeen munimaan. On mahdollista, että kuoriaisesiintymiä löytyy muualtakin viime vuotisilta esiintymisalueilta Kaakkois-Suomesta ja Etelä-Savosta. Rutto ja kuivuus vaivasivat viime kesänä pahoin perunakasvustoja ja hankaloittivat loppukesän koloradonkuoriaistarkastuksia. Siksi on mahdollista, että perunapeltoon tarkastuksista huolimatta jääneitä kuoriaisia on onnistunut talvehtimaankin.

Koska kuoriaisen talvehtiminen Suomessa näyttäisi olevan mahdollista, on kaikkien perunankasvattajien syytä tarkkailla perunapeltojaan. Nyt on äärimmäisen tärkeää löytää kaikki koloradonkuoriaisesiintymät, jotta torjunta ehdittäisiin hoitaa jo toukkavaiheessa, jolloin se onnistuu parhaiten. Yksittäiset aikuiset kuoriaiset ja munaryhmät ovat vaikeita havaittavia, mutta toukkien syöntijälki näkyy pellossa selkeästi. Helteisen sään ja lämpimien öiden takia koloradonkuoriaisen kehitys on nopeaa.

Kaikista havainnoista pyydetään ilmoittamaan
Etelä-Savon maaseutukeskuksen alueella puh 0400 341 946 (Kuparinen), 0400 867 5575 (Laaksonen), 0400 243 722 (Hämäläinen).
Etelä-Karjalan maaseutukeskuksen alueella puh 040 583 4943 (Kymäläinen), 0400 947 705 (Hirvikallio) ja (05) 678 911 (maaseutukeskuksen vaihde).
Muualla Suomessa havainnoista otetaan yhteyttä paikallisen TE-keskuksen kasvintarkastajaan tai KTTK:een puh (09) 5765 111/kasvintarkastus.