Kasvikset ja Finfood arvioitavina

Finfood ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n toiminnasta tehdyssä arvioinnissa ilmenee, että järjestöjen tunnettuus on hyvä ja sidosryhmät ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Arvioinnin mukaan valtion tuelle löytyy edelleen perusteita ja toimintaa tulee jatkaa. Ongelmallisena arvioijat pitivät järjestöjen rakennetta ja tavoitteiden epätäsmällisyyttä.

Maa- ja metsätalousministeriö antoi kesällä 2002 Terra Consulting Oy:lle tehtäväksi arvioida Finfood ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n valtion tuella rahoitettavaa menekinedistämistoimintaa vuosina 1997-2001. Terra Consulting Oy asetti kolmihenkisen työryhmän, johon kuuluivat ryhmän johtajana maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti, MBA Klaus Talvela sekä jäseninä maatalous- ja metsätieteiden maisteri Wilma Viljanmaa sekä professori Petri Ollila.

Työryhmä kävi läpi saatavilla olevan materiaalin sekä haastatteli yhdistyksen henkilökuntaa, luottamushenkilöitä, sidosryhmien jäseniä ja muita asiantuntijoita. Kummankin yhdistyksen toimintaa arvioitiin myös erillisillä avainhenkilöille järjestetyillä seminaareilla.

Tarkastelujaksolla tapahtuneet toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet järjestöjen toimintaan. Aiemmin tärkeällä sijalla ollut tuotteiden kotimaisuuden korostaminen ei enää EU-säännösten mukaan ole valtion tuella mahdollista. Tästä syystä yhdistykset ovat joutuneet erottamaan yritysten tuella tapahtuvan alkuperätoiminnan selvästi muusta toiminnasta.

Arvioinnin mukaan toiminnan tavoitteiden epätäsmällisyys sekä sidosryhmien keskuudessa että itse järjestöissä on saanut aikaan sen, että toiminnan suunnittelun yhteys käytännön toimintaan ja sen ohjaukseen on jäänyt irralliseksi. Arvioijat suosittavat perusteellisen tavoitekeskustelun käymistä sidosryhmien sisällä ja niiden kesken, sekä keskustelun ulottamista myös järjestöjen sisälle. Julkisin ja yksityisin varoin tehtävien toimenpiteiden työnjakoa, rahoitusta ja eri tahojen edustusta järjestöjen hallinnossa tulisi selkeyttää.

Kenttä muuttunut tarkastelujaksolla

Ministeriön jopa kriittiseen kantaan järjestöjen toiminnasta jatavoitteiden epätäsmällisyydestä vastannut molempien yhdistystenhallituksen puheenjohtaja, MTK:n toiminnanjohtaja PAAVO MÄKINEN arvioi,että yhdistysten toiminta on tarkastelujaksolla oleellisesti muuttunutnimenomaan EU-säännösten takia.

-Järjestöt pitävät tärkeänä, että arvio tehtiin, koska toimintaympäristö onvoimakkaasti muuttunut. EU-jäsenyyden mukanaan tuoma kansallisenmaatalouspolitiikan päättyminen on asettanut järjestöt tilanteeseen, jossayhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkityksen lunastamiseen tarvitaan uusianäyttöjä, Mäkinen totesi.

Tavoitteita jo täsmennetty

-Arviointi vauhdittaa Finfoodin strategiatyötä, joka käynnistyi viimekesänä tehdystä sidosryhmäkyselystä, sanoo Finfood ry:n toiminnanjohtajaTIINA LAMPISJÄRVI. Hänen mukaansa tavoitekeskustelu on määrä viedä läpisiten, että uudet linjaukset näkyvät viimeistään tulevallatoimintakaudella.

Myös Kotimaiset kasvikset ry:n toimitusjohtaja TIMO TAULAVUORI toteaa, ettäarviointiprosessi on ollut kehittävä ja tarpeellinen. – Toiminnan perusteetovat kunnossa ja EU-säännökset on jo sovellettu käytäntöön viimeistenvuosien aikana, mutta yhdistyksen toiminnan tavoitteita ja vaikuttavuudenarviointia on syytä edelleen kehittää, Taulavuori kertoo.