Elintarvikevirasto Viikkiin

Kädenvääntö EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:nsijoituspaikasta on viimein saamassa lopullisen päätöksen. STT:n saamientietojen mukaan Suomi ja Italia esittävät kahden viraston perustamista.Toinen virastoista tulee Helsinkiin ja toinen Italian Parmaan. Asiasta ovatneuvotelleet keskenään pääministeri PAAVO LIPPONEN (sd.) ja Italianpääministeri SILVIO BERLUSCONI.

Helsinkiin on tarkoitus sijoittaa elintarviketurvallisuusvirasto. Italiassasijaitseva virasto keskittyisi puolestaan alueellisiin asioihin jaalkuperämerkintöjä koskevaan päätöksentekoon.

Jo etukäteen on tarkistettu, että Suomen ja Italian esittämän mallinpitäisi kelvata EU:n komissiolle. STT:n mukaan Lipponen on puhunut asiastakomission puheenjohtajan ROMANO PRODIN kanssa.

Suomeen on tarkoitus sijoittaa Elintarvikevirastosta merkittävämpi osa. Viikin tiedepuistoon sijoitettavan viraston työ työntekijävahvuus on n. 250 henkilöä ja Italian Parmaan tulevan viraston vahvuus n. 40 henkilöä.