Kotimainen omena on harvinainen jouluherkku

Kotimaista omenaa ei juuri näy kaupoissa enää jouluna. Poikkeuksena on K-supermarket Kahveri Keravalla, jossa on esillä mahtava kotimaisen omenan esittely. ”Kotimaista omenaa suoraan tilalta” -lappu houkuttelee asiakkaita ostamaan isokokoista Loboa ja Punaista Atlasta. Kotimaisen omenan myynnin osuus omenan kokonaismyynnistä onkin kaupassamme marras-joulukuussa ollut mahtavat 50 prosenttia, kertoo kauppias HANNU KUUSINIEMI.

– Olemme tehneet vuosia yhteistyötä viljelijöiden kanssa. Asetamme aina kotimaisen vaihtoehdon asiakkaittemme saataville. Kotimaisen omenan myynti on kasvanut vuosi vuodelta, ja nyt se on marras-joulukuussa ollut tarkalleen 50 prosenttia, katsoo Kuusiniemi myyntitilastoista.

– Kotimaisen omenan hinta on 2,5 euroa kilolta, kun samaan aikaan ranskalainen Golden Delicious -omena Rico-merkillä on 1,25 euroa. Vaikka muutkin ulkomaalaiset omenat ovat halvempia kuin kotimainen, silti kotimaisen omenan myynti on yhtä suuri kuin ulkomaisten lajikkeiden yhteensä, hämmästelee Kuusiniemi itsekin myyntilukuja.

– Saamme asiakkailta päivittäin positiivista palautetta kotimaisen omenan tarjonnasta. Keravalaiset ovat tosityytyväisiä tarjontaamme kun nyt pääsemme kotimaisella omenalla tammikuulle. Viljelijän kanssa olemme suunnitelleet, että hän pyrkii pidentämään tarjontaa,. Uskoisin, että kotimaisen omenan osuus myynnistä voisi keväällä olla yli puolet.

Kahverin omenat Ahvenanmaalta

Kahverissa myytävät kotimaiset omenat ovat peräisin Granlidin tarhasta Ahvenanmaalta. Niiden viljelijä on VESA KOIVISTO. Hänen tuottaa omenaa 18 hehtaarin alalla.
– Kyllä tämä on päätoimista ja ympärivuotista työtä. Lajikkeita meillä on paljon, 40-50 kappaletta, sillä olemme hajauttaneet riskin, kun hyvää lajiketta ei ole olemassa. Päälajikkeitakkin kuten Loboa on vain viidennes pinta-alasta, kertoo Koivisto.

– Olemme toimittaneet Keravalle omenaa jo yli kymmenen vuoden ajan. Näitä suoratoimituskauppoja meillä on kymmenen, mutta valtaosa omenista menee tukkuliikkeiden kautta.

– Tämä vuoden markkinat olivat hankalat kotipuutarhojen suuren sadon vuoksi. Kuukauden ajan markkinat olivat tukossa. Olen laskenut, että kaikkiaan tämän vuoden markkinoille ei olisi sopinut kuin 100.000 kiloa enemmän kotimaista omenaa.

– Kotimaisten omenoiden ongelmana on niiden säilyvyys, koko ja happamuus. Suuri osa kuluttajista ei osta happamia omenoita. Parhaiten menee kaupaksi suurikokoiset, halkaisijaltaan yli 70 millimetrin omenat, mutta niiden säilyvyys on heikompi kuin pienikokoisten omenoiden, valittaa Koivisto.

– Säilyvyyden onnistumiseksi tulee koko ketjun toimia. Viljelyn tulee onnistua, käsittelyn tulee olla hellävaraista ja varastoinnin tulee olla kunnossa. Kun monien lajikkeiden paras myyntiaika on hyvinkin lyhyt, tulee omena olla asiakkaille tarjolla juuri oikeaan aikaan. Kun pyritään joulumarkkinoille, on riski mittatappioihin jo suuri, varoittaa Koivisto.

Koiviston tarhassa on kääpiöiville perusrungoille ympättyä omenaa istutettu 4-5 hehtaaria. – En ole vielä vakuuttunut, että kääpiöivät omenapuut ovat ratkaisu. Puut vaativat tuennan ja kustannuksia syntyy istutusvaiheessa. Vasta kun kova talvi tulee, nähdään niiden kestävyys verrattuna suurikokoisiin omenapuihin, arvioi Koivisto.