Kaksi puutarhanäyttelyä samaan aikaan

Nyt puutarhasesonkiin virittäytyminen on kuumimmillaan, ja perjantaina 19.4. avataan samanaikaisesti kaksi puutarhanäyttelyä: toinen Lahdessa ja toinen Tampereella. Kävijöitä riittää molempiin, mutta näytteilleasettaja joutuu tekemään valinnan kumpaan lähtee.

Valtakunnallinen Pihapiiri 2002 -puutarhanäyttely ja samaan aikaan Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Omat rahat ja omaisuus -koko kansan sijoitusmessut käynnistyvät huomenna perjantaina 19.4. klo 10.

Havukasveja, puun taimia, kukkivia ruukkukasveja, pikkutaimia, yrttejä, perennoita, leikkokukkia, erikoiskasvien siemeniä, vanhojen puutarhakasvien siemeniä, vihannesten siemeniä unohtamatta, sipuleita.Kasvit kiinnostavat kuluttajaa. Pihapiiristä kävijä saa ideoita ja monia mahdollisuuksia toteuttaa omat unelmansa omalla kotipihallaan. Näyttelyyn on etsitty sellaisia näytteilleasettajia, joilla on mahdollisimman runsas tarjonta eri vaihtoehtoja puutarhanhoidosta ja viherrakentamisesta innostuneille kävijöille. Pihapiiri 2002- puutarhanäyttelyssä tuotteitaan ja palveluitaan esittelee yhteensä 151 näytteilleasettajaa ja puutarha-alan tuotteiden toimittajaa.

Liisa Ja Hannu Pöntinen Perennapuutarha Pöntiseltä haluavat olla mukana ajan hengessä ja tuoda puutarhanäyttelyyn perennauutuuksia ja samalla vanhat tutut monivuotiset kukat. Liisa Pöntinen kertoo, että he ovat Pihapiiriä varten kasvattaneet omalla puutarhallaan mm. pärskäjuurta ja tähkäkimikkiä. Molemmat ovat luontaislääketieteessä käytettyjä kasveja, jotka soveltuvat koristekasviksi perennapenkkiin. Romantiikka on tällä hetkellä vahvin trendi monivuotisten kukkien käyttäjien keskuudessa ja itämaisuus on edelleen voimakkaasti mukana. Tämä näkyy myös Pöntisten osastolla.

Kasvien lisäksi Pihapiirissä esitellään mm. puutarhanhoitoon tarvittavia koneita ja työkaluja, pihan koristeita ja muita tarvikkeita, runsas valikoima puutarhahuonekaluja, huvimajoja ja katoksia, kasvihuoneita, pihakiviä ja puutarha-alan kirjallisuutta. Puutarhasuunnittelijoiden ja viherrakentajien osastoilla voi käydä tilaamassa puutarhasuunnitelman, neuvontakäynnin tai vaikka koko pihan rakentamisen käytännössä.

Tyylikäs yleiskoristelu

Lahden Messut on perinteisesti tehnyt yhteistyötä puutarha-alan oppilaitosten kanssa puutarhanäyttelyn yleiskoristelun toteuttamiseksi. Yleiskoristelu on kävijöille tärkeä visuaalinen elämys ja tällä kertaa sen ovat toteuttaneet Päijänne-instituutin oppilaat opettajiensa johdolla.

Yleiskoristelun teema on lähtenyt opettaja Reijo Leivon suunnittelemasta antiikin akveduktista. Suunnittelun jälkeen päädyttiin selkeälinjaiseen tyyliin. Antiikin henkinen koristelu on jaettu kolmiosaiseksi sisältäen myös vesiaiheita, patsaita ja pilareita. Kasvivalinta on ajaton ja tarkkaan harkittu kokonaisuus, joka koostuu erilaisista viher- ja havukasveista, leikkokukista ja ruusun vuonna tietenkin ruusuista.

Neuvontaklinikka auttaa ja neuvoo kotipuutarhuria Neuvontaklinikalla puutarha-alan ammattilaiset paneutuvat kävijöiden kotipihaa koskeviin ongelmiin, etsivät niihin ratkaisuja ja antavat ohjeita vaikkapa pensaiden ja puiden leikkauksiin, vihannesviljelyyn tai kukkasidontaan. Lahden Puutarhaseuran jäsenet opastavat kotipuutarhureita neuvontaklinikalla rautaisella ammattitaidolla.

Ja näin Tampereella

Tampereen Puutarhaseura ry:n ja Tampereen Messut Oy:n järjestämät puutarha-alan erikoismessut, Puutarha 2002, järjestetään 19.-21.4. Tampereen messukeskus Pirkkahallissa.

Kolmipäiväiset Puutarha 2002 -messut tarjoavat nähtävää, ostettavaa ja hyödyllistä tietoa sekä alan ammattilaisille että harrastajille. Esillä on niin hyöty- kuin koristekasveja ja uutuuslajikkeitakin. Messutapahtuma esittelee laajasti myös viherrakentamista, puutarhan työkoneita, laitteita ja tarvikkeita.

Puutarha 2002 -messuilla nähdään monipuolisia työnäytöksiä ja tarjotaan neuvontapalveluja, joiden turvin jokainen voi rakentaa pihastaan tai parvekkeestaan rentouttavan keitaan.

Kasvit ja valaistus antavat
ympäristölle viihtyisyyttä ja turvaa

Puutarhalla ja sen hoidolla on ihmiselle monenlaista merkitystä. Paitsi, että puutarhasta saa syksyisin talteen monet vitamiinit ja hivenaineet, puutarhalla ja kasveilla on vaikutusta myös ihmisen psyykeen. Nykypäivän hektinen arki vaatii vastapainoa, ja moni lataakin akkujaan kasvien ja kukkien parissa puuhastellen.

Ympäristö vaikuttaa monin tavoin mielialaan. Vehreällä ympäristöllä on merkitystä myös sosiaalisesti ja imagon kannalta; kuinka luotaantyöntävältä tuntuisikaan esimerkiksi puistoton ja nurmeton kaupunki. Puutarhanhoidon terapeuttinen vaikutus on valittu vuoden 2002 Puutarha-messujen teemaksi. Kasvien ja ympäristön merkitystä ihmisen sosiaaliseen elämään ja terveyteen pohtii seminaarialustuksessaan mm. tohtori, kansanedustaja Ilkka Taipale.

Toinen laajasti esiteltävä aihepiiri on valaisu. Messukeskus Pirkkahallin B-halliin rakennetaan Valopuutarha, jossa kävijät pääsevät tutustumaan pihavalaistuksen erilaisiin vaihtoehtoihin ja uusiin ideoihin autenttisessa ympäristössä eli pimeässä. Kaupassa ei pääse juurikaan valitsemaan valaisimia pimeässä, joten monesti valaistuksen luonne selviää vasta, kun valaisimet on jo asennettu.

Valopuutarhan toteuttaa valaistussuunnittelija ELDA Roope Siiroinen. Valolla voidaan vaikuttaa monin tavoin; tunnelman lisäksi valaistusta suunniteltaessa oleellista on turvallisuus. Valon turvin voidaan mm. estää rikoksia, ilkivaltaa ja tapaturmia. Roope Siiroinen kertoo seminaarissa viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämisestä valaisemalla. Kävijöillä on mahdollisuus tehdä messuilta hankintoja pihavalaisimien uusimmista mallistoista.

Vettä, valoa, vehreyttä

Ensi kevään Puutarha 2002 -messujen ilmettä on haluttu kokonaisuudessaan muokata, jotta tuhansilla uskollisilla kävijöillä olisi uutta, mielenkiintoista nähtävää riittämiin. A-hallin keskelle rakennetaan kallio vesiputouksineen. Putoukselta lähtevät sektoreittain erilaiset Tampereen Puutarhaseura ry:n tekemät kukkaistutukset. Hallissa kukoistaa mm. 25 000 sipulikukkaa ja useiden kymmenien lajikkeiden ruusutarha! Vesiteemaan liittyen messuilla esitellään suihkulähteitä ja vesikasvien, mm. lumpeiden, käyttöä puutarhassa.

Puutarha-messujen ohjelmalavalla, seminaaritilassa ja työnäytösalueella esitellään lisäksi mm. puiden ja pensaiden leikkausta, pajun työstämistä hyöty- ja koristekäyttöön sekä kerrotaan puiden ja pensaiden laatukriteereistä.

Lukuisien seminaarien lisäksi messuilta löytyy myös neuvontatori. Puutarhavinkkien lisäksi tällä kertaa tarjolla on mm. opastusta linnunpönttöjen valinnassa. Lasten tapahtumassa mukana ovat Tampereen kaupungin ympäristökasvattajat ”Puistikat”, Kaukajärven, Villilän ja Itätuulen päiväkodit sekä puutarhaterapeutti, sosiaalipsykologi Kalervo Nikkilä.

Samaan aikaan Puutarha 2002 -messujen kanssa Tampereen messukeskus Pirkkahallissa järjestetään kaksi rinnakkaistapahtumaa.Kesäpaikka esittelee 19.-21.4. vapaa-ajanviettoon liittyvää rakentamista ja asumista.20.-21. 4. järjestettävät Keräily-messut on valtakunnallinen antiikin ja keräilyesineiden osto- ja myyntitapahtuma.Molempiin rinnakkaistapahtumiin pääsee saman päivän aikana Puutarha 2002 -messujen pääsylipulla.