Helsingissä ja Turussa toimiva vihannestukku VP-Vihannespörssi Oy on asetettu konkurssiin 3.7.2024. Kaj ”Kaitsu” Vuorio perusti yrityksen 1995. Vihannespörssi toimitti vihanneksia ja hedelmiä erityisesti ravintoloille.

Vihannespörssi kiittää konkurssitiedotteessaan kaikkia mukana kulkeneita asiakkaita, tavarantoimittajia ja muita yhteistyötahoja.
– Toivomme kovasti ymmärrystä henkilökunnallemme, viestintä myös heidän suuntaansa on ollut hyvin vähäistä viime aikoina.
– Seuraavan kahden viikon ajan pyrimme ajamaan varastomme alas ja minimoimaan hävikkiin menevät raaka-aineet. Koko henkilökuntamme puolesta haluamme pahoitella tästä aiheutuvaa vaivaa ja huolta.
Vihannespörssi Oy laajentui hyvällä palvelulla ja laatutuotteilla yli 20 miljoonan liikevaihtoa pyörittäväksi yritykseksi. Koronan aikaan sen liikevaihto putosi 13 miljoonaan: huhtikuussa 2021 päättyneellä tilikaudella tulos oli 615 245 euroa tappiollinen, mutta seuraavalla tilikaudella liikevaihto ylitti 14 miljoonaa ja yritys näytti 823 641 euron positiivista liiketoiminnan tulosta. Huhtikuussa 2023 päättyneeltä tilikaudelta Vihannespörssi ei julkaissut liikevaihtoaan, mutta tulos oli vielä noin 300 000 euroa. Viime tilikauden tietoja ei ole saatavissa.
Vihannespörssin taival on ollut värikäs. Toimitusjohtaja Kaitsu Vuorio on kertonut avoimesti päihderiippuvuudesta ja joutumisesta vankilaan. Yrityksen rahoja meni toisarvoisiin tarkoituksiin. Kolhuista huolimatta yritys säilytti asiakkaittensa luottamuksen.
Vihannespörssi Oy:lle myönnettiin tammikuussa 2004 ensimmäisenä tuoretukkuna Suomessa koko toiminnan kattavat laatu- ja ympäristösertifikaatit: ISO 9001ja 14001.