Siemenperunan lajike-edustajat järjestivät marraskuun 2. päivänä Open Day -tapahtuman, mikä kokosi satoja viljelijöitä ja muita peruna-alalla toimivia ihmisiä yhteen. Katso video jutun lopusta, lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 10/2022.
PUUTARHA-SANOMAT / TYRNÄVÄ

Finpom Oy:n toimitusjohtaja Heikki Markus kertoo, että ajatus ammattiviljelijöille suunnatusta tapahtumasta lähti hollantilaisten kasvinjalostajien avoimien ovien tapahtumasta, johon perunalajikkeista kiinnostuneet ihmiset eri puolilta maailmaa kokoontuvat.
– Me päätimme järjestää vastaavan tapahtuman pienemmissä puitteissa. Erona Hollantiin on myös se, että Tyrnävällä esittelijöinä on myös tarvikkeita ja palveluita perunanviljelijöille tarjoavia yrityksiä.
Näyttelyt oli järjestetty Finpomiin ja HZPC Kantaperunan toimitiloihin sekä Siemenperunakeskuksen Keskikylän varaston pihalle. Paikalla oli myös neljäs siementalo, Myllymäen Peruna, Kauhajoelta.

HZPC Kantaperuna Oy:n toimitusjohtaja Mika Kauppinen toteaa, että kustannuspaine on älyttömän suuri.
– Viljelijät ovat tiukassa tilanteessa. Ruokaperunan hinta on Euroopan halvin, mutta kustannukset eivät suinkaan ole edullisimpia. Perunaa meneekin nyt vientiin.
– Positiivisia viestejä kaivataan. Open Day -tapahtuma kokoaa tänne Tyrnävälle perunateeman alle yrittäjiä tutustumaan entistä parempiin lajikkeisiin, toteaa Kauppinen päivän merkityksestä.

Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 10/2022. Lehden hinta on 5 €, tilaajille kaikki 183 ilmestynyttä lehteä ovat ilmaisia. Voit tilata lehden tästä linkistä.