Vuoden 2020 parhaat K-Supermarketit on valittu. Suomen parhaaksi K-Supermarketiksi on valittu Espoon Kauklahdessa toimiva K-Supermarket Lasihytti. Alueellisesti parhaina palkittiin yhdeksän kauppaa. Lisäksi erikoismaininnan saivat vuoden verkkokauppa, vuoden tulokas, vuoden myynninkehittäjä ja sosiaalisen median tekijä sekä paikallinen vaikuttaja.

K-Supermarket-ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tänä vuonna vuoden parhaan kaupan tittelin nappasivat Erkki Zaiedman ja Eija Voutilainen, K-Supermarket Lasihytistä Kauklahdesta. Lisäksi kauppa palkittiin Pääkaupunkiseudun parhaana.
– Palkittavissa kaupoissa toimintaa kehitettään innovatiivisesti ja pitkäjänteisesti. Intohimo rakentaa tavallista parempaa ruokakauppaa ja elämyksiä asiakkaalle näkyy ja kuuluu kaikissa. Tänä vuonna huomioimme myös poikkeusolot ja sen, miten K-Supermarketit onnistuivat varmistamaan turvallisen asioinnin ja työnteon eri puolilla Suomea, kertoo K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala.
Valtakunnan parhaan kaupan tittelin perusteluissa korostuivat selkeä asiakkaille näkyvä liikeidea, jossa satsattu kaupan elämyksellisyyteen: kaupasta löytyvät mm. kahvipaahtimo, juustohuone ja viinibaari sekä laaja makeismaailma. Lisäksi K-Supermarket Lasihytissä on erittäin korkea asiakastyytyväisyys ja aktiivinen osallistuminen paikallisen yhteisön toimintaan.
Valtakunnallisilla erikoispalkinnoilla palkittiin lisäksi 6 kauppaa ja alueiden parhaita K-Supermarketeja palkittiin 9.
Valtakunnalliset erikoispalkinnot:
- Vuoden 2020 myynninkehittäjä: Mika Somervaara, K-Supermarket Myllypuro, Helsinki
- Vuoden 2020 tulokas: Jere ja Lotta Lehto K-Supermarket Teljänportti, Kokemäki
- Vuoden 2020 tulokas: Fredrik Lönnqvist, K-Supermarket Nykarleby–Uusikaarlepyy
- Vuoden 2020 sosiaalisen median tekijä: Teemu ja Ilari Tikkala, K-Supermarket Redi, Helsinki
- Vuoden 2020 verkkokauppa: Karri Himberg K-Supermarket Pajala, Järvenpää
- Vuoden 2020 paikallinen vaikuttaja: Jaana Jokiaho, K-Supermarket Ilmajoki
K-Supermarket Haapäjärven kauppiaat Viola Kantola ja Samuli Ahola. Kauppa valittiin Pohjois-Suomen parhaaksi 2020. Kaupasta on artikkeli Puutarha-Sanomien numerossa 2/2021.
Alueiden parhaat K-Supermarketit vuonna 2020
- Kaakkois-Suomi: Ville Meronen, K-Supermarket Kanuuna, Hamina
- Keski- ja Itä-Suomi: Timo ja Enni Taskila, K-Supermarket Joutsa Pirkanmaa,
- Häme: Satu Saarinen, K-Supermarket Turenki
- Pohjanmaa Toni Hahka K-Supermarket Kurikka
- Pohjois-Suomi: Samuli Ahola ja Viola Kantola K-Supermarket Haapajärvi
- Pääkaupunkiseutu: Erkki Zaiedman ja Eija Voutilainen K-Supermarket Lasihytti, Kauklahti, Espoo
- Satakunta: Kalevi ja Tuula Viinamäki K-Supermarket Hansa, Ulvila
- Uusimaa: Timo Laukkanen ja Juulia Kuikka, K-Supermarket Vihti
- Varsinais-Suomi: Timo ja Minna Könttä, K-Supermarket Raisio Center, Turku